Kaksplus.fi

25.12.2013

Jouluaattona.

Tänä vuonna jouluaatto vietettiin meidän kotona. Saimme kodin viime hetkellä valmiiksi joulua varten ja minä sain sitten rauhassa näperrellä koristelun yksityiskohtia valmiiksi.

Kattauksessa mentiin melko yksinkertaisella linjalla. Lautasina toimi muutamaa eri kokoa ja merkkiä olevat valkoiset lautaset, joiden kylkeen laitoin Marimekon lautasliinat. Viinilaseina toimi Iittalan Essence ja valkoiset ruttumukit vesilaseina. Koristeina pöydällä oli jouluinen kimppu äidiltä, valmistujaislahjaksi saatu Wirkkalan kynttelikkö, Iittalan kivituikkuja rykelmänä sekä muutama pieni hyasintti.

Ruoka maistui erittäin hyvältä ja napa venyi. Tunnelma kynttilän valossa oli mielestäni juuri oikeanlainen, vaikka ulkona ei lunta tupruttanutkaan. Tässä vaiheessa lahjat oli jo avattu, mutta pikku väkikin jaksoi vielä rauhoittua ja keskittyä syömiseen.

Kuusi oli kivan kapea, mutta tuuhea. Koristeena oli vain erilaisia valkoisia ja hopeisia palloja. Yritin pitää kuusen koristelun melko simppelinä. Tunnelmaa lisää loivat vanhoja kuusenkynttilöitä imitoivat valot. Olisikin hienoa, jos uskaltaisi oikeita kynttilöitä polttaa, mutta kissataloudessa se ei tule koskaan olemaan mahdollista. Ihme, että kuusi on edes vielä pystyssä!

Tunnelmallista Joulua Kaikille! 

IMG_7206_Fotor.jpg

IMG_7216_Fotor.jpg

IMG_7245_Fotor.jpg

IMG_7250_Fotor.jpg

IMG_7219_Fotor.jpg

IMG_7221_Fotor.jpg

IMG_7222_Fotor.jpg

Jouluaattona.

Tänä vuonna jouluaatto vietettiin meidän kotona. Saimme kodin viime hetkellä valmiiksi joulua varten ja minä sain sitten rauhassa näperrellä koristelun yksityiskohtia valmiiksi.

Kattauksessa mentiin melko yksinkertaisella linjalla. Lautasina toimi muutamaa eri kokoa ja merkkiä olevat valkoiset lautaset, joiden kylkeen laitoin Marimekon lautasliinat. Viinilaseina toimi Iittalan Essence ja valkoiset ruttumukit vesilaseina. Koristeina pöydällä oli jouluinen kimppu äidiltä, valmistujaislahjaksi saatu Wirkkalan kynttelikkö, Iittalan kivituikkuja rykelmänä sekä muutama pieni hyasintti.

Ruoka maistui erittäin hyvältä ja napa venyi. Tunnelma kynttilän valossa oli mielestäni juuri oikeanlainen, vaikka ulkona ei lunta tupruttanutkaan. Tässä vaiheessa lahjat oli jo avattu, mutta pikku väkikin jaksoi vielä rauhoittua ja keskittyä syömiseen.

Kuusi oli kivan kapea, mutta tuuhea. Koristeena oli vain erilaisia valkoisia ja hopeisia palloja. Yritin pitää kuusen koristelun melko simppelinä. Tunnelmaa lisää loivat vanhoja kuusenkynttilöitä imitoivat valot. Olisikin hienoa, jos uskaltaisi oikeita kynttilöitä polttaa, mutta kissataloudessa se ei tule koskaan olemaan mahdollista. Ihme, että kuusi on edes vielä pystyssä!

Tunnelmallista Joulua Kaikille! 

22.12.2013

Muotoilija kiittää ja kumartaa.

Perjantaina sain vihdoin paperit kouraan ja uunituore muotoilija on valmis. Lauantaina sitten juhlistimme tätä hieman perheen ja ystävien kesken. Tarjottavien kanssa sain onnekseni paljon apuja ja lopputulos oli kyllä aivan mahtava. Maittavat ja kauniit herkut katosivat nopeasti vieraiden suihin. 

Nyt tuli viimeinkin käyttöä kaikille keräämilleni Arabian ja Marimekon kahvikupeille. Korpi-, Ruska- ja Siirtolapuutarha-astiastot sopivat kivasti yhteen tummien sävyjen ansiosta. Kuvissa myös vilahtelee meidän "uusi" ruokapöytä, josta taidankin myöhemmin kirjoittaa aivan oman postauksen.

Joulupöydän ilme alkoikin hahmottua jo valmistujaisia koristellessani. Äidiltä saatu kaunis, talvinen ja hieman jouluinen kukkakimppu saa koristaa myös aattoillan ruokahetkeä.

IMG_7161_Fotor.jpg

IMG_7160_Fotor.jpg

IMG_7157_Fotor.jpg

IMG_7164_Fotor.jpg

IMG_7167_Fotor.jpg

IMG_7171_Fotor.jpg

IMG_7169_Fotor.jpg

Kiitos vielä kaikille vieraille onnitteluista ja muistamisista.

Muotoilija kiittää ja kumartaa.

Perjantaina sain vihdoin paperit kouraan ja uunituore muotoilija on valmis. Lauantaina sitten juhlistimme tätä hieman perheen ja ystävien kesken. Tarjottavien kanssa sain onnekseni paljon apuja ja lopputulos oli kyllä aivan mahtava. Maittavat ja kauniit herkut katosivat nopeasti vieraiden suihin. 

Nyt tuli viimeinkin käyttöä kaikille keräämilleni Arabian ja Marimekon kahvikupeille. Korpi-, Ruska- ja Siirtolapuutarha-astiastot sopivat kivasti yhteen tummien sävyjen ansiosta. Kuvissa myös vilahtelee meidän "uusi" ruokapöytä, josta taidankin myöhemmin kirjoittaa aivan oman postauksen.

Joulupöydän ilme alkoikin hahmottua jo valmistujaisia koristellessani. Äidiltä saatu kaunis, talvinen ja hieman jouluinen kukkakimppu saa koristaa myös aattoillan ruokahetkeä.

Kiitos vielä kaikille vieraille onnitteluista ja muistamisista.

10.12.2013

Saunatonttukin tykkää.

Toisen makuuhuoneen remontti on vielä pahasti kesken, ja tästä johtuen koko muu asunto on remonttitarvikkeita täynnä. Kuvia ei siis muualta tällä hetkellä saa, joten esittelen teille hieman kuvia kylpyhuone/sauna-akselilta.

Meillä on vuonna 2013 remontoitu sauna sähkökiukaalla. Olemme jo kerenneet muutamaan otteeseen toteamaan, että tuo kiuas on kyllä niin paljon parempi kuin edellisessä kodissamme oli. Tuosta tulee hyvällä tavalla pehmoiset löylyt,joten minäkin jaksan hieman kauemmin ylälauteilla keikkua.

Kylpyhuoneesta löytyy suuret valkoiset seinälaatat sekä harmaat lattialaatat. Suihkun takana on koristelaatoitusta, josta on alempana kuvaa. Melko ajattomat valinnat on tähänkin meidän onneksemme valittu. Myöhemmin kuvaan kylpyhuonetta laajemmin, kun saamme sinne asennettua lisää säilytystilaa.

Näihin tiloihin ei siis ole tulossa lähivuosina minkäänlaista remonttia, koska uuden karheat tilat ovat tästä syystä erittäin hyvässä kunnossa ja molempiin tiloihin on valittu meitä miellyttävät materiaalit.

Minkälainen sauna teiltä löytyy kotoa? Remonttia vailla vai unelmien täyttymys? Minkälaiset löylyt miellyttävät sinua?

IMG_7052_Fotor.jpg

IMG_7056_Fotor.jpg

IMG_7058_Fotor.jpg

IMG_7049_Fotor.jpg

6.12.2013

1. adventti ja itsenäisyyspäivä - kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

1. adventti vaihtui vahingossa itsenäisyyspäivään. Sunnuntaina ei mielessäkään käynyt, että voisi adventiksi rauhoittua ja sytyttää kynttilän palamaan tämän kunniaksi. Kiirettä on pitänyt remontin ja koulun kanssa. Nyt toinen niistä on tullut 4 vuoden jälkeen päätökseensä, joten sitäkin keretään vielä juhlistamaan ennen jouluaattoa.

Nyt on eteisen muutos saatu päätökseen (josta myöhemmin tulossa kuvia), joten toinen makuuhuoneista täytyy saada enää valmiiksi ennen joulua. Toivomme pääsevämme sen kimppuun huomenna toden teolla. Tämän kaiken ohella pitäisi suunnitella jouluaaton viettoa, jota vietetään meidän kotona sekä muutamaa päivää ennen vietämme minun valmistujaisiani. Kutsuja pitäisi lähetellä ja ruokia miettiä. Entäs ne joululahjat? Ensimmäistä kertaa taidan joulustakin ottaa pientä stressiä? Miten ihminen voikaan hallita miljoona asiaa yhtä aikaa?

Mutta nyt muutama kuva olohuoneen perällä olevan senkin päältä, jossa 1. adventtikynttilä vihdoin syttyi vaikkakin muutaman päivän myöhässä. Pääasia, että jossain välissä löytää hetken, jolloin voi rauhoittua.

IMG_7085.jpg

IMG_7096.jpg

IMG_7092.jpg

IMG_7094.jpg

Onnea Suomi !

25.11.2013

Uusi koti.

Olemme tällä hetkellä asustaneet uudessa kodissamme noin viikon ajan. Toinen makuuhuone on jo remontin ja työn alla, mutta kaukana valmiista. Nyt vihdoinkin uskallan ja ehdin hieman raottaa ovea kotiimme. 

Talossamme on useampi tila jo joutunut kokemaan uudistuksen edellisten asukkaiden toimesta, mutta silti muutama tila on vielä alkuperäisessä kuosissaan. Kylpyhuone, sauna ja kodinhoitohuone ovat melkein uutuuttaan kiiltävät ja tykkään niistä melkoisesti. Kyllä siellä kelpaa saunoa ja peseytyä.

Makuuhuone, jossa tätäkin tekstiä juuri kirjoitan, on remontoitu, mutta ei siltikään parhaimmassa kunnossa. Muutenkin on yksityiskohtia, joita täytyisi hieman muutella skandinaavisempaan suuntaan. Kaiken ei ole tarkoitus tapahtua hetkessä vaan ajan ja rahan sallimissa rajoissa. Onhan tämä sentään täysin asumiskelpoinen talo, mutta olisi tarkoitus saada pikku hiljaa tästä meidän näköisemme.

Alla siis pieni kuvasarja muutamasta yksityiskohdasta makuuhuoneessamme. Uudet verhot Ikeasta ja Kartell:n yöpöytä saavat hyvällä tuulelle. Maltoin säilyttää yöpöytääni pahvilaatikossaan muutaman kuukauden ajan ennen kuin sain sen purkaa ja tuoda tähän nykyiseen makuuhuoneeseen. Myös hieman epäonnea koimme muuton yhteydessä, koska aivan yllättäen sänkymme hajosi, joten sekin on nyt uuden karhea. Muuten olemme selvinneet jo olemassa olevilla kalusteillamme. Hyvä niin, koska en oikeastaan kaipaa uusia kalusteita kotiimme. Teimme hyviä valintoja jo edellisessä kodissamme, jotka sopivat mainiosti tänne. Makuuhuoneen yleinen ilme on onneksi sopivan vaalea, mutta tapetit ja maalipinnat taitavat jossain vaiheessa joutua muutoksen kohteeksi. 

Yleisesti ottaen tykkään talon vaaleasta yleisilmeestä, joka jatkuu läpi talon. Kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen puolella onkin sitten hieman kovempia kontrasteja, mutta hyvällä tavalla ja maulla. Toivotaan, että pian löydän enemmän aikaa blogille ja ehkä ovi kotiimme aukeaa hieman enemmän.

IMG_7035_2.jpg

IMG_7036_2.jpg

IMG_7041_2.jpg

IMG_7037_2.jpg

IMG_7039_2.jpg

IMG_7040_2.jpg

IMG_7042_2.jpg