Hengissä ollaan!

Hei kaikille!

Kotona ollaan taas tai tultiinhan me jo lauantai-iltana kotia, mutta nyt vasta saan aikaiseksi kirjoittaa siitä tänne. Reissu oli onnistunut ja lämpöä riitti. Iho on nyt ruskettunut ja hiekkaakin taitaa olla hieman vielä varpaiden välissä. Kahden viikon reissun aikana ehtii näkemään yhtä ja toista. Kotiin oli ihana palata, joten ehkä voisi kotia kuvailla ja ihastella täällä bloginkin puolella.IMG_5679.jpg


Löysin myös yhden sisustusaiheisen tuliaisen itselleni Thaimaasta. Sekin täytyy teille vielä esitellä. Muistelen myös, että joulun jälkeen ostettuja alennuslöytöjäkään en ole kaikkia vielä esitellyt. Saati sitten yhtä rakkauslahjaakaan! 

Mutta niistä lisää sitten seuraavalla kerralla. Ajattelin ilmoittaa että Kkiira on hengissä ja blogi herää eloon taas piakkoin! 

Jaksakaa odottaa! 

xoxo  

Tunnisteet: