Kaksplus.fi

28.1.2014

Valoa ja voimaa, kiitos!

Bloggaaminen tökkii ja pahasti, vaikka aikaa olisi muille jakaa. En vaan saa valkoisia seiniä näyttämään kuvissa valkoisilta. Olen ollut innoissani viimeisen kuukauden ajan, koska aurinko on tuonut paljon valoa sisään, mutta esimerkiksi olohuone jää silti hieman hämyiseksi, eikä meidän järjestelmäkameran objektiivissa riitä valovoima sitten mihinkään. Kevättä siis odotellaan ja lisää valoa kotiimme.

Nappasin kuitenkin kameran käteeni ja otin eteisestä hieman kuvia, koska en ole tätä kaappivanhusta vielä esitellytkään blogin puolella. Tämä siro kaappi löytyi antiikkiliikkeen kirpputorilta. Suurin osa meidän kalusteista on skandinaavisen vaaleita, mutta välillä omassakin päässä vippaa ja ihastuu aivan vastakkaiseen tyyliin. Ehkä kaipaan hieman naisellisuutta kaiken teollisuuden vastapainoksi?

IMG_7385_Fotor.jpg

IMG_7386_Fotor.jpg

Hurahdin muutama vuosi sitten pöllöihin ja valkoisiin posliiniesineisiin. Aloitin keräilyn pöllöisestä kynttilänjalasta, jonka löysin 2 euron hintaan sisustusliikkeestä. Muutamia kavereita on löytynyt kirpputoreilta ja alennusmyynneistä. Olen laajentanut keräilyäni metsäneläimiin, mutta onneksi näitä nyt on melko hillitty määrä - ainakin vielä.

IMG_7390_Fotor.jpg

24.1.2014

Olohuoneen perällä

Olohuoneen perältä löytyy jo edellisessäkin kodissa seikkaillut retroileva senkki, jonka päällä joulunakin ollut huonekuusi sai jäädä vielä talviseksi koristeeksi, vaikka hieman tässä jo alkaisikin kaipaamaan raikkaampia värejä, vaaleutta ja selkeyttä. 
Monesta kodista poiketen meillä ei ole kirjahyllyä, vaan suuren karsinnan jälkeen muutamat kirjasarjat pääsivät senkin sisälle ja sisustuskirjat saivat jäädä näkyville suuriksi pinoiksi. Mielestäni aivan toimiva ratkaisu.
On tervettä itserakkautta omistaa valokirjain omalla nimikirjaimella. Tosin joulupukki tuon toi, enkä itse sitä kaupasta raahannut. Saako se näyttämään minut hieman vähemmän itserakkaalta? 
Tykkään meidän tyylien sekasorrosta, mutta tuo tapetti saisi kyllä lähteä. Varmasti sopisi jonkun muun kotiin, mutta meille tuo on liian säihkyväinen.

IMG_7359_Fotor.jpg

IMG_7363_Fotor.jpg

21.1.2014

Pihistä - Panosta

Nukkamatti on taas myöhässä, joten päätin hieman tutkailla sisustus uutuuksia internetin syövereistä. Melko pian huomasin Elloksen sivuilla melko samanlaisen tarjotinpöydän kuin Hayn tarjotinpöytä. Suurin ero näkyy tietenkin hinnassa, joten päätin tehdä pienen pihistä&panosta- jutun.

KOLLAASI.jpg
Ylempänä kuvassa on siis Elloksen tarjotinpöytä, joka on kuvan perusteella melko puhtaanvalkoinen. Tarjottimessa on kädensijat, jotka varmasti helpottavat tarjotin osan todellista käyttöä. Kokoa pöydällä on K 44cm, L 37cm, S 37cm.

Alempana Hayn tarjotinpöytä, jota jälleenmyy esimerkiksi Finnishdesignshop. Kuvassa pöytä näyttää hieman enemmän taittuvan kermanvalkoiseen Elloksen yksilöön verrattuna. Mitat ovat melkein samat kuin kilpakumppanilla, eli K 40cm, L 40cm, S 40cm. Itse kyllä pidän enemmän tästä Hayn pöydästä ulkonäöllisesti, mutta kyllähän hinta on kohdillaan Elloksen versiossa.

Panostaisitko vai pihistäisitkö?

13.1.2014

Vuosi 2013

Sisustusjutut Instagramin puolella eivät tainneet upota niin hyvin kuin meidän Nemo. Eli videossa on vuoden 2013 minun tykätyimmät kuvat Instagramin puolella.

video

Makuuhuone

Olen aiemminkin jo vilautellut muutamaa kuvakulmaa täältä meidän makuuhuoneen puolelta, mutta nyt olisi tarjolla hieman laajempaa kuvakulmaa. Sängyllä on uudet raitalakanat, jotka ilmestyivät pukin kontista meille. Nyt meillä ei taida olla enää tarvetta päiväpeitolle, koska mielestäni kauniita lakanoita ei tarvitse sen alla enää piilotella. 

Muutakin uutta makuuhuoneestamme löytyy. Uusi skandinaavinen yöpöydän valaisin päätyi meille myös tonttujen toimesta. Olohuoneen siili-tyynystä, lakanoista ja valaisimesta löytyy blogistani jo aiemmin mainintaa täältä! Luulen, että oli myös tonttu kyseisen kollaasin nähnyt.

Seuraavana remontoinnin kohteena taitaa olla meidän makuuhuoneemme. Edelliset asukkaat ovat uusineet makuuhuoneen, mutta pinnoissa näkyy jo asumisen jälkiä eikä beige ja kimalletapetti sovi sisustukseemme. (kuvassa seinä näyttää siedettävämmältä) Remontilta odotan eniten sitä, että saan seinähyllyt tuosta Fanett-tuolin yläpuolelta. Olen nimittäin lyönyt pääni niihin jo miljoona kertaa. Hyllyistä jää niin rumat jäljet seinään, ettei niitä viitsi repiä alas ennen remontin alkua.

IMG_7335_Fotor.jpg

IMG_7345_Fotor.jpg

IMG_7339_Fotor.jpg

12.1.2014

Vierashuone valmiina.

Tämän postauksen aiheena piti olla "Ennen ja jälkeen kuvat makuuhuoneesta". No nyt kun aloin viimein tätä postausta keräämään kokoon, huomasin ettei ennen kuvia ole otettuna. Kuvasin koko muun talon ennen muuttoa, mutta tämä huone unohtui. Voihan ärripurri.

No nyt taidan kuvailla minkälainen huone oli. Seinissä oli erittäin kulahtanut kellertävä tapetti. Katon rajaa kiersi erikoinen sinapinkeltainen boordi. Lattiassa oli alkuperäinen muovimatto, mutta katto sentään oli siedettävä valkoinen. Kokonaisuus oli siis rähjäinen ja erittäin epäviehättävä.

Nyt maalasimme kaikki seinät maalarinvalkoisella, katto on kuultolakattua puupaneelia sekä lattia vaaleaa laminaattia - tilan ilmeestä tuli raikas ja vaalea.

Nyt huone miellyttää yleisellä vaaleudellaan ja selkeydellään minua. Huoneeseen ei ole hankittu varta vasten mitään. Tammikuun alennusmyynnistä raahasin kotiin kaksi mustaa metallituolia, joista toinen päätyi vierashuoneeseen yöpöydäksi. Päiväpeitto ja muut tekstiilit olivat jo meillä olemassa. Huoneen sisustus on yleisesti ottaen kasattu kaikesta jo olemassa olevasta.

Vanha ruokapöytä on nyt työpöytänä, joten vihdoin meilläkin on joku paikka, jossa voin esimerkiksi askarrella tai ommella. Työtuolikin sai vihdoin työpisteen, jonka eteen voi parkeerata.

Hieman askarruttaa tuo suuri televisio tuossa lipaston päällä, joka tuntuu tippuvan päälle. Meidän taloudessa on enemmän televisioita kuin katsojia - ellei Nemoa lasketa?

Vierashuoneen yleinen ilme on melko mustavalkea, mutta pieniä kontrasteja tilasta löytyy.

IMG_7325_Fotor.jpg

IMG_7327_Fotor.jpg

IMG_7331_Fotor.jpg

IMG_7332_Fotor.jpg

6.1.2014

Loppiaisena

Tänään on monen kotona siivottu joulu pois, ja ehkä muutenkin tehty hieman karsintaa kotona kevättä varten. Monesti joulun jälkeen kaipaa raikkautta ja tilaa ympärilleen. Minäkin otin jo joulukoristeet pois, mutta kuusi nököttää olohuoneen nurkassa. Ehkä sekin pian saadaan siivottua pois, kunhan saan apuvoimia kotiin. En halua esittää naapureille sketsiä aiheesta: nainen ja kuusi. Voisin kuvitella näytelmää seuraavien ihmisten ilmeet sillä hetkellä. Itseä naurattaisi ehkä vasta myöhemmin, kunhan suuri kuusi olisi saatu kommelluksien jälkeen pihalle?

Tämän päivän pyhitän rennolle oleskelulle ja tunnelmallisen illan etsimiseen. Ulkona on ympäri vuorokauden pimeää, joten sisällä kaipaa valon lähteeksi erilaisia valaisimia sekä kynttilöitä. Kyllä se kevät ja valoisuus sieltä joskus tulee?

Taustalla vilahtaa yksi meidän joululahjoistamme. Tontut olivat käyneet lukemassa blogiani ja saaneet selville, että toivoimme syksyllä kotiimme uutta eläinaiheista tyynyä - siili sieltä paketista tupsahti.
IMG_7319.jpg

5.1.2014

Kanto puuvajaan vie.

Olisi niin paljon kuvattavaa ja kerrottavaa, etten oikein löydä loogista tapaa kertoa niistä. Valmistujais- ja joululahjat sekä remonttikuvat pitäisi saada tänne teidän nähtäviksi. Taidan kuitenkin mennä fiiliksen mukaan. Pienten yksityiskohtien kertomiseen ei tarvita koko talon siivousta, joten muualla olevat epäkohdat sotkut eivät näy täällä blogin puolella.

Perjantaina postista tupsahti meille valmistujaislahjani, joka tuli tarpeeseen. Puunkantoteline meillä oli ennenkin, mutta esteetikko ei rakastanut sitä. Artekin Kanto-puunkantotelineessä yhdistyvät käytännöllisyys sekä esteettisyys. Hassua panostaa tuollaiseen asiaan kuten puunkantoteline, mutta monista pienistä arkisista asioista koostuu arjen luksus. Luulen, että lahjanantajakin on tyytyväinen tuotteeseen, koska Kanto pääsi tosi toimiin heti paketista ulos päästyään!

Meillä joulu tuntui olevan melko sisustuspainotteinen, joten niistäkin riittäisi pitkät tarinat, mutta eikös hiljaa hyvä tule?

IMG_7310_Fotor.jpg

IMG_7311_Fotor.jpg