Kodinhoitohuoneen esittely

Tällä hetkellä pää tuntuu olevan niin sekaisin uudesta työstä ja vähäisistä yöunista. Tosin tänään keskellä yötä heräämisestä oli se hyöty, että pääsin nauttimaan kukonlaulun aikaan hiljalleen myyjistä täyttyvästä kesäkirpputorista. Siellä kierreltiin yhdessä muutaman tyttösen voimin. Mukaan ei tällä kertaa tarttunut kuin pieni kenkäteline, jonka sujautin vaatehuoneeseen. Ei siis suurempia sisustuksellisia mullistuksia tapahtunut. 



Kuvaaminen takkusi yhtä paljon kuin tällä hetkellä ajatuksenjuoksu, mutta ehkä saatte selvää. Esittelyssä tällä kertaa on meidän kodinhoitohuone, josta pääsee keittiöön sekä pesutiloihin. Kodinhoitohuoneen ilme on entisen asukkaan käsialaa, joka jatkaa sulavasti kylpyhuoneen ja saunan ilmettä. Tähän tilaan ei ole tulossa siis suurempia sisustuksellisia muutoksia. Tilassa säilytetään puhtaat lakanat ja pyyhkeet sekä likapyykki. Myös siivouskaappi mahtuu tilaan, vaikkakin jää kuvakulman ulkopuolelle. Näppärä pieni paketti, jossa tapahtuu monenmoisia toimintoja.



IMG_7714.jpg



Edellisestäkin kodista tuttu Paola Suhosen suunnittelema Lento- palovaroitin välkkyy hiljalleen katossa. 



IMG_7719.jpg



Avohyllyillä säilytetään pyykinpesuaineita sinkkilaatikossa, joka onkin hankittu monta vuotta sitten. (silloin kun sinkkiset asiat oli IN)



IMG_7720.jpg



En saanut kuvattua tilaa niin kauniisti kuin olisin halunnut. En tiedä johtuiko kameran asetuksista vai puuroutuneista aivoista, mutta tässä on tulos!

Tunnisteet: ,