Karttahuumaa olohuoneessa

 Facebookin puolella eilen jo hieman valaisinkin uutta "löytöäni". Voiko tuota edes löydöksi kutsua, jos kartta on kuljetettu meille ja laitettu seinälle minun tietämättäni? No ei ollut yhtään hassumpi yllätys. Okei, sekosin totaalisesti ja kikattelin sydämen tykyttäessä tuolle kartalle. Olen siis pitkän aikaa haaveillut kartasta, vaikka vasta viime viikolla valaisin asiaa blogin puolella.



kaksion_9164_Fotor.jpg



Kartta tulee lopulta sijoittumaan sohvan takana olevalle seinälle, jossa tällä hetkellä majailee senkki päällisineen. Tarkoitushan olisi viedä kartalla huomio tapetista. Taisin onnistua, koska olen viimeisen vuorokauden aikana unohtanut koko tapetin. Silmät hamuilevat vain tuota karttaa. 



kaksion_9166_Fotor.jpg



Kartan aihe sopii hyvin, koska vasta tulimme häämatkalta tuolta jenkkilästä. Hawaiji ei aivan mahdu kartalle, mutta se on kuitenkin tarpeeksi lähellä. Nyt sitten odotan malttamattomana, että saan tuon kartan oikealle paikalleen. Siinä voi taas vierähtää tovi!



kaksion_9168_Fotor.jpg

Tunnisteet: ,