Laitetaan joulu pakettiin

Joulukuu kolkuttelee jo aivan nurkana takana, oikeastaan huomenna se jo alkaakin. Tänään olen käyttänyt kaiken "minun aikani" paketointiin. Tänä vuonna mennään samoilla linjoilla kuten edellisvuosinakin, eli pelkistetyllä linjalla jatketaan. Ikeasta ihanaa raidallista ja pilkullista paperia, juuttinarua mistä lie ja tigerista pakettikortteja. Meidän talouden kaikki lahjat ei ole vielä hankittuna, mutta suurinosa kylläkin. Tekisi mieli valmistella kaikenlaisia koristeita ja asetelmia kotiin, mutta aika ei meinaa riittää kaikkeen. Tällä hetkellä meillä on menossa vaihe, jossa vaaditaan paljon äidin valvomista öisin, sekä paljon syliä päivisin. Monet lahjat aion valmistaa itse, joten olen taitanut melkoisen sopan itselleni keittää! Hups. Täytyy yrittää niitä väkertää viikonloppuisin, kun mieskin on kotosalla. "Arki yh-äiti" ei kaikkea haluamaansa vaan kerkeä millään tekemään.

kaksion_9992.jpg

Onneksi nyt paketointi on melko hyvin pulkassa! Yksi asia vähemmän hoidettavana joulua ajatellen. Kukas meillä sen joulusiivouksen tänä vuonna tekee? Jaiks.

Tunnisteet: ,