Kaksplus.fi

25.1.2016

Tunnustan, olen koukussa!

Sen voisi luokitella sairaudeksi tai ainakin melkein. Koukuttaa sinut ja syö rahatkin lopulta, mutta mielihyvää siitä kyllä saa. Vimma, Papu ja Aarrekid. Niistä koostuu minun koukutukseni: laadukkaita, suomalaisia lastenvaatemerkkejä. Ensin niistä vain haaveili, mutta lopulta raaski sijoittaa kauniiseen, pehmeään ja kestävään vaatteeseen. Vuodenikäiselle raaskin jo ostaa hieman hintavampiakin vaatteita, koska ne ei jää heti kuukaudessa pieneksi. Nämä vaatteet tulevat siis käyttöön vasta noin kuuden kuukauden kuluttua, kunhan saavutamme tuon vuoden iän ja 80cm koon.



Osa kivoista lastenvaatelöydöistä tulee tehtyä edelleen kirpparilta, mutta joskus hairahdun (jos joulu luetaan mukaan, niin vastaus on usein) ja tuhlailen lapselleni. Enää omat vaatteet ei pyöri mielessä. Oikeastaan minulla on tämän hetkiseen tarpeeseen enemmän kuin tarpeeksi kivoja, kestäviä vaatteita, joten uusia en tarvitse. Se, että ei kulje trendien perässä takaa myös pitkäaikaisempia hankintoja. 



Jotkut miettivät, että lastenvaatteet ja niihin panostaminen on imagon hakuisuutta, mutta itse en koe asian olevan niin. Meillä lastenvaatteisiin hurahtaneilla on varmasti monia syitä siihen, miksi niihin panostetaan tai ollaan panostamatta: raha/hinta, vaatteiden tyyli, laatu ja eettisyys. Ei näillä äitiyspäivärahoilla koko vaatekaappia uusita eettisillä, esteettisillä sekä arvokkaammilla vaatteilla, mutta osaan haluan panostaa. Olen aina puhunut paikallisuuden puolesta, ja tässä kohtaa kyse on suomalaisuudesta. Sitä kannatan ja skandinaavinen tyyli on mieleeni. 



Alla olevat paita sekä huivi oli meidän voitto Aarrekidin Instagram-kilpailussa. Ihania, kerrassaan ihania. Huivissa on se hyvä puoli, että käyttöikä on oikeastaan loputon, eikä ole tiettyyn kokoon sidottu.



kaksion_0453.jpg



kaksion_0456.jpg



Ja siis kaikkein hauskintahan on, kun voi hankkia söpöt samisteluvaatteet itselle ja tytölle. Meillä taitaa olla Papun paitojen lisäksi myös Marimekon Kihlatasku-mekot. Hulluutta, todellakin hulluutta. 



kaksion_0290.jpg



kaksion_0292.jpg



Ja tämä Aarrekidin huppari alesta on silkkaa kultaa. Ehkä äidin lemppari löytö tällä hetkellä. Ja täytyy sanoa, että kaikki tämän hetken vaatepanostukset on alennusmyynneistä melkoisilla alennuksilla, joten ei voi muuta kuin hymyillä. Päästiin löydöillä oikeastaan ns. ketjuvaateliikkeiden hintojen tasolle. 



kaksion_0351.jpg



Löytyykö sieltä lukijoiden joukosta muita hurahtaneita?

16.1.2016

Tammikuun alelöydöt

Jos välillä koen olevani melkoinen kirpputoriharakka, niin myös alelöydöt kuuluvat vahvaan osaamiseeni. Eli tarpeeksi kiertelyä, hieman arpapeliä ja riskinottoa, mikä lopulta johdattaa hyvien löytöjen luokse. Joskus saattaa jäädä nuolemaan näppejään, mutta se on tämän harrastuksen haittapuoli. Yleensä silloin voi todeta, että tuo ei ollut minua varten, jos jokin löytö menee ohitse. Äitiyslomalla löydöt on tarpeen, koska valitettavasti raha ei edelleenkään kasva puussa. 

Joulun jälkeen tuli löydettyä paljon kivoja lastenvaatteita alennuksesta (niistä lisää myöhemmin), mutta myös sisustuspuoli tai oikeastaan tarkemmin astiat kokivat täydennystä. Neljä uutta Marimekon kahvikuppia lisää jo olemassa olevan kahvitteluastiaston joukkoon. Kohta luulen, että minulla on tarpeeksi kivoja kuppeja esimerkiksi lapsen synttärivieraiden kestitsemistä varten. Ja olihan se pakko ostaa toinen karkuteillä-astiastokin meille. Nyt ei tarvitse pelätä hajoamista. Tai joo pelkään edelleen, mutta harmitus ei ole niin suuri, kun varalla on toinen! No nyt ajattelet, että voi tuo nainen on sekaisin, mutta hinta oli vain 21€ (ovh 54€)! Säästöä, säästöä ja vielä kerran säästöä! Jostain syystä mies ei ymmärrä tätä hyväksi koettua logiikkaa?

 kaksion_0297.jpg

Tässä pientä vilausta olohuoneen vitriinikaapin sisällöstä. Nyt pieniä kahvikuppeja taitaa olla 13 kappaletta ja 3 kappaletta isompaa mallia unikon muodossa. Kaikki sopii keskenään niin kivasti, kun värit on hallittuja ja muotoilu samanlainen. Näihin tahtoisin yhdistää ruokailuastioiden puolella Arabian Piilopaikkaa. Syviä lautasia meiltä jo löytyykin, mutta muut vielä uupuvat. On kiva kun kaikkea ei saa/hanki kerralla, vaan keräilee pikku hiljaa. 

kaksion_0318.jpg

Minkälaisia löytöjä ruutujen toisella puolella on tehty?

12.1.2016

Ruokailuhetki kauniiksi

Miten äiti voi prepata itseään siihen, että lapsi aloittaa kiinteät? No tietenkin hankkimalla kaikkea kaunista oheistavaraa syömisen tueksi. Meillä täytettiin muutamia päiviä sitten 5 kuukautta, eli 6 kuukauden raja lähestyy. Neuvolasta ollaan jo monta kertaa sanottu, että äidin jaksamisen kannalta voidaan alottaa kiinteät, mutta kasvun takia sitä ei tarvitse tehdä. Meillä siis heräillään jopa 1h välein tai tiheämminkin. Hulinaa tuntunut olevan 2 kuukauden ajan nuo yöt. Äiti jaksaa, eikä ole suostunut kiinteitä antamaan. 

Ristiäislahjaksi saatiin tai siis tyttö sai ihanan Marimekon astiaston. Raaskiiko tuota edes käyttää, hui! Ei ainakaan heti pienet sormet saa näihin tarttua ettei löydy lattialta, mutta voi kuinka kaunis setti onkaan! 

kaksion_0273.jpg

Me meinattiin aloittaa sormiruokailu, mutta en aio olla tässä aivan ehdoton. Jos joku ruoka on helpompi antaa lusikalla, niin sitten teemme niin. Sotkua helpottamaan hankin tämän ihanan pilvenmuotoisen ruokailualustan, joka on pehmeää silikoonia ja tarraa meillä ainakin hyvin lasipintaan. Katsotaan sitten miten tositoimissa toimii.

kaksion_0281.jpg

Tää ruokalappujen keräily lähti lapasesta! Hups! No jos halvalla sain. Halvin taisin olla 1 euron ja nuo samaa kuosia astiaston kanssa olevat saatiin myös ristiäislahjaksi. Marimekon ruokalappujen lisäksi meiltä löytyy äitiyspakkauksen sekä ns. merkitön ruokalappu. No äidin ei ainakaan tarvitse huolehtia, ettei löytyisi puhdasta ruokalappua.

kaksion_0278.jpg

Ei harakka itselleen minkään voi. Tämä harakka ei rajoita kiintymystään pelkkiin kiiltäviin asioihin, vaan kaikki kaunis kelpaa! Nyt myönnän hullaantuneeni lastenvaatteisiin. Voi, kuinka paljon kaikkea kivaa onkaan tarjolla! Perustelen itselleni tätä hullaantumista niin, että lapselle tehdyt hankinnat ei ole itsekkyyttä vaan toiselle antamista, rakkaalle lapselleen. 

kaksion_0275.jpg

Mitä muuta kivaa voisi vielä hankkia? ;) Mitä sieltä ruutujen toiselta puolelta löytyy pienelle? Onko muita hullaantuneita äitejä?

11.1.2016

Kirpputoriharakan löydöt

Kirpputoriharakan löydöt tuntuvat kiinnostavan teitä,joten jatketaan samalla linjalla. Tämä seuraava löytö oli kyllä melkoinen munkki, jos näin voin sanoa. Tein löydön jo vuosi sitten, mutta vasta loppukesästä sille tuli käyttöä, kun pieni vauvamme syntyi. Tuossa on vietetty jo paljon aikaa, varsinkin silloin kun vauva ei viihtynyt makuuasennossa ollenkaan. Tämä sisältää oikeastaan kaksi löytöä; toinen livekirpputorilta ja toinen netin kautta.



kaksion_0283.jpg



Tuote: Stokke Tripp Trapp syöttötuoli / Kaukalo syöttötuoliin




Hinta: 25€ / 50€




Löytöpaikka: Perhekirpputori centtilä, Kouvola / nettikirpputori




Tavaran tarina: Vihreä (katso kuva alempaa) Stokke Tripp Trapp, hieman kulumaa, mutta muuten oikein siistissä kunnossa. Ei mitään rikkinäisiä osia tai muuta paikkailtavaa. / Uutta vastaavassa kunnossa oleva kaukalo syöttötuoliin vauvalle.




Käyttökokemukset: Löysin syöttötuolin n. vuosi sitten. En ollut käynyt vielä edes ensimmäisessä ultrassa, mutta hinta ei kirpaissut, joten uskalsin tuon kiikuttaa kotiin. Muistan laittaneeni vielä miehelle viestiä, että olenko hullu, jos ostan syöttötuolin jo nyt? No enpä voi sanoa katuneeni tuota ostosta. Mies tuunasi sen valkoiseksi, joten tuoli näyttää aivan uudelta. Lisäosia olen hankkinut siihen myöhemmin kirppareilta, mutta niille ei vielä ole ollut käyttöä. / Nettikirpparilta löysin tuon vauvan kaukalon stokkeen, jonka ajattelin olevan hieman turhake. Nyt voin sanoa, että se pelasti vauva-aikana paljon; vauva ei siis viihtynyt ollenkaan makuuasennossa ja välillä minun oli saatava lapsi sylistä pois, jotta pääsin edes vessaan! No siinähän hän pötkötteli päikkärit mukavasti, vaikka ei se tainnut äidin syliä voittaa. Tuolin sylimäinen olemus auttoi kyllä varmasti! Kohta tuo jää jo varastoon, kunhan neiti oppii kunnolla istumaan.



Molemmat löydöt saavat minulta +++++



En edes kysy oliko hitti vai huti, koska minusta täysi kymppi!



Alhaalla kuva tuolista tuunaamatta sekä sen silloinen käyttäjä! Miau.



2015-01-26%2016.57.51.jpg

10.1.2016

Kirpputoriharakan löydöt

Nykyisin kirpputorilla pyöriminen ilman rattaita on itselle pään tuulettamista. Saa lopettaa ajattelemisen sekä vauvasta huolehtimisen ja voi vaan keskittyä olennaiseen, eli löytöjen tekemiseen. Paljon käyn vauvan kanssakin kiertelemässä, mutta nykyisin olen uskaltanut jo lähteä yksinkin. Nyt voisin kuitenkin siirtyä seuraavan löydön esittelemiseen, jonka löysin jo ennen joulua.



kaksion_0250.jpg



Tuote: Kuuden tuikun kynttilänjalka




Hinta: 2€




Löytöpaikka: Kuusaan kirppis / Kouvola




Tavaran tarina: "Merkitön" kynttilänjalka, jossa oli jo käytön jälkeä ja tummentumia. (Patina ei ole koskaan pahasta!)




Käyttökokemukset: Keväällä laitoin paljon kynttiläkuppeja/jalkoja myyntiin, joten uudelle yksilölle oli tilaa. Tykkään enemmän kynttilänjaloista, mutta tuikkuja on helpompi ja halvempi poltella, joten siksi tämä tarttui mukaani. Näyttävämpi kuin tuikkukupit, mutta helpompi myös poltella tavalliseen kynttelikköön verrattuna.



Oliko hitti vai huti?



 

8.1.2016

Mitä kääröistä paljastui?

Muutamalla kuvalla ajattelin valaista meidän pienen saamia joululahjoja. Ikäänsä nähden paketteja oli melkoinen määrä, mutta olihan se tyttö ollutkin koko pienen elämänsä ajan niin kilttinä. Paketeista tupsahteli toinen toistaan ihanampia ja hyödyllisiä lahjoja. Vaatteita suurinosa, mutta niitä tarvitaan. En uskonutkaan kuinka nopeasti nuo pienet ihmisen taimenet kasvavatkaan. 

Vimman lettiä, noshin sirkusta, lindexin leguja ja ihana karvaliivi sekä tutan body. (kuvasta puuttuu muutama lindexin body, legu, paita ja yökkäri sekä marimekon bodysetti) 

kaksion_0252.jpg

Ihanat nahkaiset, sisältä lampaanvillaiset tossut ja aarrekidin suloinen pöllö. Lisäksi lahjojen seassa oli pehmoja, vesileluja, pulkka ja vaikka mitä muuta. Yksi paketti osasi nauraakin. En taida enää kaikkia edes muistaa,joten tontut älkää loukkaantuko, hih. Kaikki oli meidän perheelle mieluisia. Kiitos siis tontuille ihanista kääröistä. Nyt odotellaan lapsen kasvua hetki, jotta pääsemme näitä vaatteita käyttämään. Kuvista puuttuvat vaatteet odottavatkin jo pesua, koska hetihän niitä sopivan kokoisia piti päästä käyttämään.

kaksion_0255.jpg

Ja vanhempi sai kokea tuplaten yllätyksiä, kun sai omien pakettien lisäksi avata lapsenkin! Ensi jouluna mimmi hoitaa ehkä osuutensa vauhdilla kääröjä repien?