Mitä kääröistä paljastui?

Muutamalla kuvalla ajattelin valaista meidän pienen saamia joululahjoja. Ikäänsä nähden paketteja oli melkoinen määrä, mutta olihan se tyttö ollutkin koko pienen elämänsä ajan niin kilttinä. Paketeista tupsahteli toinen toistaan ihanampia ja hyödyllisiä lahjoja. Vaatteita suurinosa, mutta niitä tarvitaan. En uskonutkaan kuinka nopeasti nuo pienet ihmisen taimenet kasvavatkaan. 

Vimman lettiä, noshin sirkusta, lindexin leguja ja ihana karvaliivi sekä tutan body. (kuvasta puuttuu muutama lindexin body, legu, paita ja yökkäri sekä marimekon bodysetti) 

kaksion_0252.jpg

Ihanat nahkaiset, sisältä lampaanvillaiset tossut ja aarrekidin suloinen pöllö. Lisäksi lahjojen seassa oli pehmoja, vesileluja, pulkka ja vaikka mitä muuta. Yksi paketti osasi nauraakin. En taida enää kaikkia edes muistaa,joten tontut älkää loukkaantuko, hih. Kaikki oli meidän perheelle mieluisia. Kiitos siis tontuille ihanista kääröistä. Nyt odotellaan lapsen kasvua hetki, jotta pääsemme näitä vaatteita käyttämään. Kuvista puuttuvat vaatteet odottavatkin jo pesua, koska hetihän niitä sopivan kokoisia piti päästä käyttämään.

kaksion_0255.jpg

Ja vanhempi sai kokea tuplaten yllätyksiä, kun sai omien pakettien lisäksi avata lapsenkin! Ensi jouluna mimmi hoitaa ehkä osuutensa vauhdilla kääröjä repien?

Tunnisteet: , ,