Ruokailuhetki kauniiksi

Miten äiti voi prepata itseään siihen, että lapsi aloittaa kiinteät? No tietenkin hankkimalla kaikkea kaunista oheistavaraa syömisen tueksi. Meillä täytettiin muutamia päiviä sitten 5 kuukautta, eli 6 kuukauden raja lähestyy. Neuvolasta ollaan jo monta kertaa sanottu, että äidin jaksamisen kannalta voidaan alottaa kiinteät, mutta kasvun takia sitä ei tarvitse tehdä. Meillä siis heräillään jopa 1h välein tai tiheämminkin. Hulinaa tuntunut olevan 2 kuukauden ajan nuo yöt. Äiti jaksaa, eikä ole suostunut kiinteitä antamaan. 

Ristiäislahjaksi saatiin tai siis tyttö sai ihanan Marimekon astiaston. Raaskiiko tuota edes käyttää, hui! Ei ainakaan heti pienet sormet saa näihin tarttua ettei löydy lattialta, mutta voi kuinka kaunis setti onkaan! 

kaksion_0273.jpg

Me meinattiin aloittaa sormiruokailu, mutta en aio olla tässä aivan ehdoton. Jos joku ruoka on helpompi antaa lusikalla, niin sitten teemme niin. Sotkua helpottamaan hankin tämän ihanan pilvenmuotoisen ruokailualustan, joka on pehmeää silikoonia ja tarraa meillä ainakin hyvin lasipintaan. Katsotaan sitten miten tositoimissa toimii.

kaksion_0281.jpg

Tää ruokalappujen keräily lähti lapasesta! Hups! No jos halvalla sain. Halvin taisin olla 1 euron ja nuo samaa kuosia astiaston kanssa olevat saatiin myös ristiäislahjaksi. Marimekon ruokalappujen lisäksi meiltä löytyy äitiyspakkauksen sekä ns. merkitön ruokalappu. No äidin ei ainakaan tarvitse huolehtia, ettei löytyisi puhdasta ruokalappua.

kaksion_0278.jpg

Ei harakka itselleen minkään voi. Tämä harakka ei rajoita kiintymystään pelkkiin kiiltäviin asioihin, vaan kaikki kaunis kelpaa! Nyt myönnän hullaantuneeni lastenvaatteisiin. Voi, kuinka paljon kaikkea kivaa onkaan tarjolla! Perustelen itselleni tätä hullaantumista niin, että lapselle tehdyt hankinnat ei ole itsekkyyttä vaan toiselle antamista, rakkaalle lapselleen. 

kaksion_0275.jpg

Mitä muuta kivaa voisi vielä hankkia? ;) Mitä sieltä ruutujen toiselta puolelta löytyy pienelle? Onko muita hullaantuneita äitejä?

Tunnisteet: , ,