SYNTYMÄPÄIVÄLAHJAT

Syntymäpäivät, vappu ja äitienpäivä - juhlia kerrakseen. Nyt on kuitenkin syntymäpäivälahjojen vuoro. En juhlinut syntymäpäivääni mitenkään erikoisesti, paitsi oman perheen kesken toisistamme nauttien. Lahjoja sain silti, jotka "yllättäen" liittyvät sisustukseen. Tämä ei varmaan yllätä ketään, että kaikki ovat Marimekon ihania astioita tai lasiesineitä. 



Näin joskus instagramissa ihanan pienen, vaaleanpunaisen maljakon - se sytytti heti. Veikkaan siitä seuraavaa blogihittiä! Marimekon ihana maljakko on söpö kuin karkki. Mies ihmetteli, että mitä niin pienellä maljakolla oikein tekee, mutta minulla oli siihen heti vastaus: kun kukat vetelevät viimeisiään isossa (eli normaalikokoisessa) maljakossa, voi siitä pätkiä ne viimeiset jäljellä olevat tuohon pienempään. Tai ostaa vaikka kirsikkapuunoksa tai muu ihastuttava kukka yksinään sulostuttamaan kotia. Taidan olla rakastunut, kun tekstikin meinaa sulaa käsiin. Jep, aivan täydellinen! Tämän hankin siis lahjakortilla Marimekolta, jonka sain anopilta. Kiitos! Tästä en luovu koskaan!



kotoin_1345.jpg



kotoin_1351.jpg



Aloitin vuonna 2013 keräämään itselleni hienompaa kahviastiastoa ja nyt voisin sanoa, että alkaa olla melko valmista! Ainakin tavallisten kahvikuppi+lautanen- kokonaisuuksien osalta. Sain nimittäin äidiltäni lisää kuppeja sarjaan. Muijaa ja siirtolapuutarhaa sekaisin ja sekös passaa! Nyt uskon, että selviämme lapsen 1-vuotissyntymäpäivistä elokuussa näiden kuppien voimin. Ehkä tarjoilulautasia voin vielä hankkia! ;> Keräily saa siis jatkua, huh. En halua, että mikään tulee koskaan täysin valmiiksi!



kotoin_1365.jpg



 

Tunnisteet: , ,