Kaksplus.fi

31.7.2016

KEITTIÖREMONTTI YKSITYISKOHTAISEMMIN

Kirjoittelin aiemmin meidän valmistuneesta keittiöremontista täällä! Pyysin myös teitä lukijoita kertomaan, mistä remontin osa-alueista haluaisitte kuulla yksityiskohtaisemmin ja nyt perehdyn niihin tässä postauksessa.



kotoin_1616.jpg



Erään lukijan mielestä keittiö näytti keskeneräiseltä koneiden rosteripinnan takia, joten valotan tätä asiaa, miksi meillä ei ole valkoiset tai integroidut kodinkoneet. Ensimmäiseksi keittiön budjetti piti sovittaa tiettyjen rajojen sisään, mutta se vain paisui ja paisui tuon liesituulettimen myötä. Siihen ei käynyt mikä tahansa malli, vaan tietysti hinta oli siellä kipurajoilla kun sopiva tuli vastaan. Ulkonäöllisesti kivoja olisi saanut paljonkin halvemmalla, mutta ne eivät tietenkään meidän kotiin sopineet ominaisuuksiltaan. Ja samalla myös meidän koneellista ilmanvaihtoa piti muuttaa alkuperäisestä, jotta saisimme nykyaikaisemman mallin vanhan talotuulettimen sijaan. Tähän siis meni iso osa budjetista keittiön kokonaissummaan nähden. Ja integroitavat kodinkoneet tippuivat tämän budjettisyöpön liesituulettimen myötä. Liesituulettimen ollessa rosterinen, halusin kodinkoneiden olevan yhtenäisiä väritykseltään tämän kanssa. Tässä oli siis monta syytä, miksi päädyimme tähän vaihtoehtoon, eikä minua ainakaan kaduta yhtään. Tämä keittiö on ihana juuri näin.



kotoin_1604.jpg



Kodinkoneista löytyy vaikka minkälaisia toimintoja, mutta täytyy sanoa, ettei kaikkiin ole tullut vielä tutustuttua. Innolla odotan uunin likaantumista, jotta päästään kokeilemaan uunin omaa puhdistustoimintoa, pyrolyysia. Nythän tosiaan uuden uunin myötä vanhasta munakellosta saisi luopua, mutta en taida raaskia. On se niin kaunis kapine, ja toisaalta niin helppo.



kotoin_1605.jpg



Allas ja hana kiinnostivat myös erästä lukijaa, joten siihen perehdytään myös tässä postauksessa. Eli allas on musta komposiittiallas, joka tuli suoraan keittiöfirmalta, mutta heidän kauttaan ei saanut hanaa. Metsästin pitkään oikean tyylistä mustaa keittiöhanaa apk-liitännällä. Lopulta löysin kohtuuhintaisen hanan, koska monet vaatimukset täyttävät hanat pyörivät lähellä tonnia. Huh. Tämä nykyinen hana taisi tulla jostakin ylijäämävarastolta ja hinta oli posteineen kohtuulliset n. 300 euroa. Hana on livenä myös oikein ihastuttava ja sopii hyvin altaan kanssa yhteen, mutta hieman oli totuttelemista sen käytössä, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Aina käänsin kuumalle, kun yritin laittaa hanaa kovemmalle, mutta pian tämäkin blondi oppi tuon! Haha. Allas on ollut näin lyhyellä käytöllä myös mieluinen. Enää tulppaa ei tarvitse kaivella tuolta pohjalta vaan siihenkin löytyy erikseen nappi, mikä avaa ja sulkee viemärin. Tuossa ei myös pahemmin näy lika tai jäljet. En enää yhtään kaipaa vanhaa allastamme tai saati mitää vanhasta keittiöstämme. Tämä on myös erittäin reilu, joten isompienkin astioiden tiskaaminen onnistuu vaivatta, jos vain tiskaaja on sillä tuulella.



kotoin_1492.jpg



Kaapit olivat mattavalkoiset, mutta taso ja tietenkin myös välitilan valkoinen lasi kiiltävät. Minusta se tuo kivaa vaihtelua ja valoa keittiöön. Varsinkin erittäin toimiva kombo silloin kun valot ovat päällä. Tykkään erilaisten materiaalien yhdistelystä muutenkin sisustuksessa, vaikka aluksi mietin tuota tasoa mattanakin. Kiiltävä myös minusta antaa tasona enemmän anteeksi kuin aivan matta. Taas ovissa minusta asia on aivan toistepäin.



kotoin_1601.jpg



Minulta kyseltiin myös, tuliko suunnitelmiin suuria muutoksia. Suurin kompastuskivi taisi olla tuo liesituuletin, josta jo alussa mainitsinkin. Muuten pähkäiltiin materiaalien, värien ja kaappien sisältöjen kanssa. Aivan tavallisia kuolevaisten mietteitä, kun suuria päätöksiä ollaan tekemässä. Myös pistorasiat mietityttivät, mutta lopulta päädyimme upottamaan ne tasoon. Niitä on tällä hetkellä yksi aivan keittiön nurkassa, mutta tarkoituksena olisi laittaa muutamat lisää. Noihin haluttiin panostaa, koska pistorasioiden "poissaolo" lisäsi modernia ja selkeää fiilistä kokonaisilmeeseen. Ja tämä malli oli helpompi asennuksen kannalta kuin ne tasosta esiin nousevat, sillä ne vaativat taas asennustilaa kaapista kamalan paljon. Tässä mallissa ei tarvitse huomioida laatikostojen liikkumavaroja yms. 



kotoin_1871.jpg



Ihanaa kun viimein tämä tila on saatu valmiiksi ja voi vain ihailla. Tosin vastapäinen seinä kaipaisi freesausta, mutta ehkä pieni tauko remppaamiseen olisi paikallaan! Nyt voisi sanoa, että enää olisi pieniä viilauksia vaille valmista tämän kodin remonttien osalta ennen uutta kierrosta vai olisiko kokonaan uuden kodin aika? Tuskinpa, mutta aina on kiva haaveilla ja miettiä seuraavia siirtoja! Aiheuttaako teillä muuten yhden tilan valmistuminen aina uuden remppakuumeen? 



kotoin_1612.jpg



 

24.7.2016

KOTIELÄINPIHA OLGAN FARMI IHASTUTTAA

Tiedättekö kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla ystävien kanssa vietetystä kesäpäivästä ihastuttavassa miljöössä? Onnistuneisiin hetkiin vaikuttaa eniten seura, mutta myös missä sen ajan on viettänyt. Meidän nurkilla Iitissä on aivan valloittava maalaismaiseman ytimessä sijaitseva kotieläinpiha. Kyseessä on Olga ja Tuukka Temosen Kotieläinpiha Olgan farmi. Meiltä on tuonne matkaa vain hieman alle 30 kilometriä. 



kotoin_1963.jpg



Täältä voi löytää sitä aitoa maalaisromantiikka, joka on hieman muuttanut käsitystään sisustuksen parissa. Itselle maalaisromantiikka on aidossa maalaismaisemassa sijaitseva miljöö, joka on saatu aikaan aivan kuin vahingon kautta, eikä sisustuslehtien uutuuksia metsästäen. Rento piha ja ilmapiiri loivat valloittavan kokonaisuuden Olgan farmin kahvilassa, johon oli napattu eri vuosikymmenten kalusteita ja tavaroita. Olisin voinut nauttia kahvilan tunnelmasta kauemminkin, mutta meidän pienet matkaseuralaiset määrittävät vierailun keston hieman yli kahden tunnin mittaiseksi. Tuossa ajassa kerkesi paljon, mutta silti jäin kaipaamaan tuota tunnelmaa ja maisemaa.



kotoin_1976.jpg



Kahvilasta sai tietenkin itse Olgan valmistamia herkkuja: vohveleita haluamillaan lisukkeilla, porkkanakakkua ja monia muita makeanhimon sammuttajia. Hinnat olivat mielestäni erittäin kohdillaan, joka on varmasti huomioitu kohderyhmää silmälläpitäen.



kotoin_2048.jpg



Tunnelma portilta alkaen oli lämmin ja vastaanottavainen, mutta viimeistään kahvila antoi tämän vaikutelman. Pihalla voi myös nauttia näitä herkkuja, kuten me teimme. Pieniä silmällä pitäen oli ainakin yksi syöttötuoli, mutta me pärjäsimme oikein hyvin rattaissa eväitä nauttien.



kotoin_2059.jpg



kotoin_2057.jpg



kotoin_2058.jpg



Kahvilasta oli myös mahdollista ostaa esimerkiksi tuliaisia kotiinviemisiksi tai jos Olgan leipomukset sulattivat sydämen, niin hänen ohjeetkin oli mahdollista ostaa kirjan muodossa.



kotoin_2053.jpg



Entäs se ehkä tärkein, eli ne eläimet? Niitä ihan oikeasti näki, eikä joutunut tihrustamaan silmillään kaukaisuuteen. Lampaat saivat pienen tytön nauramaan kun kostea kieli lipaisi sormea. Meidän vajaa 1-vuotiaskin selvästi nautti ja oli kiinnostunut kaikesta ympärillä olevasta. Lehmiä, kilejä, alpakoita, hevosia, poneja ja monta muuta tuttua ja vähemmän tuttua tuttavuutta tuli tänään meitä vastaan.



kotoin_1978.jpg



Farmilla oli mielestäni panostettu yksityiskohtiin: vessoja löytyi useampi pihapiiristä, mutta myös lastenhoitohuone tuli tutuksi. Pienen lapsen äitinä miettii, löytyykö rauhaisa paikka syöttämiseen tai miten vaippojen vaihtaminen sujuu mutkattomammin. Farmilla sai huokaista helpotuksesta ja hoitaa rutiinit rauhassa. Lapsille oli tehty leikkipaikka, jossa meidän hurjapääkin KIIPEILI innoissaan. Huh, ihan hirvittää, että miten tuosta on kasvanut jo niin iso tyttö! 



kotoin_2032.jpg



kotoin_1982.jpg



Eläimet olivat selkeästi tottuneet ihmisiin ja niistä on pidetty erittäin hyvää huolta. Lempeitä yksilöitä toisensa perään. Pupuja pääsi aitauksen sisään katsomaan sekä poni, aasi ja koira vierailivat farmin alueella ihmisten kanssa sulassa sovussa.



kotoin_2029.jpg



Lippu farmille maksoi 6€, mutta perhelippu taisi olla 20€ ( 2 aikuista + lapset), joten hinnatkaan eivät kirpaise isoltakaan perheeltä. Lippu oli pieni farmin tarra, joka päätyi meidän vauvakirjaan kuvittamaan ihanan kesäpäivän tarinaa.



kotoin_2025.jpg



kotoin_2021.jpg



Maalaismiljöössä riitti katseltavaa ja ihasteltavaa aina traktoreista saakka. Olgan tyttö ohjasi ponikyyditystä, joten myös pieni ratsastuslenkki oli mahdollista toteuttaa.



kotoin_2018.jpg



kotoin_2004.jpg



Uskon, että tästä paikasta nauttii niin vauvat kuin vaaritkin. Ei tarvitse olla lapsiperhe, jotta tuonne uskaltaa mennä. Itse voisin lähteä pelkän kahvittelun merkeissäkin nauttimaan kesäpäivästä ja maisemista. Tuntui, että sain talvea varten talteen monta ihanaa kesämuistoa, joista saa voimaa ja energiaa pimeitä aikoja varten. Noita vohveleita muistellaan vielä pitkään. Taidamme hilpaista vielä tämän kesän aikana uudelleen tuonne ihmemaahan.



 kotoin_1970.jpg



kotoin_1998.jpg



Meidän kesäloma on pitänyt blogin hiljaisena, mutta varmasti ymmärrätte. Kesä vie mennessään varsinkin silloin, kun koko perhe on yhdessä. Menojalka on vipattanut niin paljon, että kotona ei ehdi kuin kääntyä, mutta tästä paikasta minun oli pakko päästä kirjoittamaan heti teille. Poiketkaa ihmeessä, jos liikutte esimerkiksi Lahden tai Kouvolan suunnalla. Varmasti tämän kesän lapsiperheen ykköspaikka on Kotieläinpiha Olgan farmi - rentoa ja tunnelmallista.

8.7.2016

VALAISINHUUMAA - SYTYTTÄÄKÖ?

Viimeisin megalöytöni päätyi lopulta makuuhuoneeseen. Se kaipasi valaisimen tuomaa lämpöä ja voi kuinka kaunis valo tuosta tuleekaan. En voi olla fiilistelemättä ja ihastelematta tuota yksilöä. Siinä on kaikki kohdallaan: muotoilu, materiaali ja tässä kohtaa myös hinta. 



kotoin_1860.jpg



Miten joku esine voi olla niin mielenkiintoinen monesta kuvakulmasta? Tuo sisusta sävähdyttää eniten. On kiva tarkastella tuota pala palalta kuin palapeliä, jonka on juuri saanut valmiiksi. Sen luomat valot ja varjot koukuttavat. Täytyy sanoa, että monesti huomaa katsovansa esineitä eri tavalla, kun on valmistunut muotoilijaksi. Esteettisyys on niin tärkeää monessa asiassa, eikä moni sitä aina ihan ymmärrä. 



kotoin_1852.jpg



kotoin_1862.jpg



Vaneri on mielestäni vaan niin kaunista ja makuuhuoneessa sitä on muuallakin - Poola Katarynan henkarissa. Se ei tarvitse edes vaatteita voidakseen roikkua tuossa. Se on kaunis niinkin.



kotoin_1848.jpg



Mihin makuuhuoneessa ollut valaisin joutui? Siitä kuulette varmasti myöhemmin! 

1.7.2016

KIRPPUTORIHARAKAN LÖYDÖT - KOUKUTUS HYVÄKSYTTÄVÄÄ?

Luulen, että läheisetkin kohta huolestuvat tästä kärsimästäni ongelmasta. Ei kukaan enää jaksa viestejäni, joissa hihkun ja fiilistelen. Se huuma, jota tämä aiheuttaa on koukuttavaa ja ihanaa. Mieskin varmaan pelkää, että minkälaiseen myllytykseen hän joutuu mukaan ja hommaa riittää aina viikonlopuille. En vaan voi tälle mitään. Kohta on suljettava silmät ja pysyttävä neljän seinän sisällä, mutta houkutus käy niin suureksi. Rahaa tämä ei paljoa vie, kuten moni varmasti voisi luulla. Kirpputoriharakka käy kierroksilla ja löytöjä tulee. Ei tässä sen vakavammasta koukutuksesta ole kyse, mutta liian hyviä löytöjä tulee vastaan, joita ei voi jättää sinne yksin itkemään. Meillä on hyvä koti, jossa näiden löytöjen on mukava asustaa. Tämänkin löydön myötä mies pelkää loputtoman valaisinten vaihtamisrumban alkavan. En tiedä menisikö tämä makuuhuoneeseen vai olohuoneeseen. Jos olohuone valitaan, niin minne sen huoneen valaisin muuttaa - ehkä makuuhuoneeseen? Ehkä ymmärrät nyt mitä tarkoitan? Yritän kovasti säästää myös miestä, mutta autotallissa odottaa aika kiva projekti mimmin huoneeseen, mutta siihen tarvin apuja. Onneksi mies on reipas ja tykkää tarttua näihin remppa/tuunausjuttuihin. Ei tarvitse pakottaa, mutta välillä ehkä vähän patistaa. Pus.



kotoin_1711.jpg



No mitä tällä kertaa löysin? Katso kuvista ja lue Kirpputoriharakan mietteet.



kotoin_1707.jpg



kotoin_1713.jpg



Tuote: Aneta Carpatica kattovalaisin




Hinta: 15€ (ovh: 122,90€)




Löytöpaikka: Perhekirpputori Centtilä / Kouvola




Tavaran tarkemmat tiedot: Erittäin hyväkuntoinen vanerinen kattovalaisin.




Hitti vai huti: Eipä taaskaan ollut etsinnässä valaisinta, mutta noin kaunis kun tuli vastaan, niin ehdottomasti oli otettava mukaan. Makuuhuoneessa on niin valkoista, että tuo toisi sinne kaivattua lämpöä, mutta toisaalta sointuisi olohuoneen kullanvärisiin valaisimiin kuin nyrkki silmään. Meillä on monta vähemmän koukuttavaa valaisinta, jotka voisivat lähteä etsimään uutta kotia tämän kaunokaisen tieltä. Minun mielestä siis HITTI, HITTI JA VIELÄ KERRAN HITTI!