ENSIMMÄISET SYNTYMÄPÄIVÄT - VESIMELONIHAI JA PAPRIKAJUNA

Erittäin väsynyt, mutta onnellinen äiti täällä kirjoittelee lapsensa ensimmäisistä syntymäpäivistä. Tähän kohtaa sanon sen erittäin kuluneen lauseen: "Mihin se aika oikein katosi?" Meillä on jo niin iso ja toimelias tyttö, joka kävelee jo pieniä matkoja ilman tukea, vaikka vasta hän oli aivan pieni sylivauva. Tänään häntä jo kuitenkin juhlittiin sukulaisten ja yhden äidin ystävän voimin. Lauantaina onkin sitten lisää juhlintaa luvassa isovanhempien ja kummien kera. Kahdessa osassa siis mennään ja nyt olisikin luvassa katsaus ensimmäisten juhlien tarjottavista ja sen ilmeestä.

Koristeina oli muutama viiri Tigerista. Suunnitelmissa oli tehdä kaikkia ihania diy-juttuja, mutta kas kummaa synttärit vyöryivät päälle ja en vain saanut aikaiseksi tehdä niistä mitään. Päätin panostaa tarjottaviin, joten tänään hääräsinkin aamusta synttärien alkuun asti keittiössä. Päätin, ettei täydellistä tarvitse tavoitella vaan tehdä sen, minkä voimiltaan jaksaa. Ja täytyy vielä sanoa, että olen erittäin tyytyväinen tarjoiluihin ja niiden hauskaan ilmeeseen. Vieraille taisi herkut maistua, koska naposteltavia illaksi ei jäänyt muutamaa lihapullaa lukuunottamatta meille pienen tytön vanhemmille. 

kotoin_2116.jpg

Kaikki ideat eivät ole omiani vaan bongattu erilaisilta sivustoilta, eli kaikkien näiden kehittelystä en ota kunniaa itselleni.  

kotoin_2118.jpg

Suolaisten puolella tarjoilimme lihapullia, vihannestikkuja paprikajunassa, patonkia sekä tsatsikia. Vieraiden joukossa oli kolme pientä poikaa, joten oli hauska luoda jotain lapsekasta perinteisen synttärikakun jäädessä lauantaina pidettäviin juhliin. Halusin, että nämä näyttäisivät lapsellisilta juhlilta ilman kakkuakin.

kotoin_2094.jpg

kotoin_2107.jpg

Kakun korvasi jäätelöbaari, jonka katseenvangitsijan virkaa toimitti vesimelonista tehty hai, jonka suu ei ammottanut tyhjyyttään. Tarjolla oli siis paljon mehukkaita hedelmiä: vesi-, cantaloupe- ja hunajamelonia sekä viinirypäleitä. Näitä sai maistella vaniljajäätelön kera, unohtamatta kastikkeita ja keksejä. Annokset näyttivät herkullisilta ja jokainen sai tehdä niistä omaan makuun sopivat. Ainakin itselle tämä maistui paremmin kuin tavallinen kakku. Ehkä hedelmien raikkaus loi vaikutelman hieman keveämmästä jälkiruuasta, vaikka me kaikki tiedämme, ettei tuo päässyt dieettiruokien listalle sitten alkuunkaan.

kotoin_2095.jpg

kotoin_2104.jpg

kotoin_2122.jpg

Minusta nämä synttärit näyttivät siinä mielessä meidän yksivuotiaalta, että hänkin sai näistä paljon syötävää itselleen. Hän siis sai oikeasti herkutella omilla synttäreillään, eikä jäädä nuolemaan näppejään. Jäätelöön ja kekseihin emme vielä hänen kanssaan koskeneet, mutta muuten oikeastaan kaikki oli hänelle sopivaa. Nyt täytyisi vielä miettiä, minkälaisia tarjottavia luodaan lauantaille. Ehkä tarvitsen hieman lepoa ennen sitä. Kiitos kuitenkin kaikille vieraille. En kerennyt kaikkien kanssa juttelemaan, koska jäätelöbaari vei kieleni, mutta tärkeintä oli se, että olitte paikalla tyttäreni kanssa juhlien.

kotoin_2114.jpg

Olisi kiva kuulla, jos sinulta löytyy helppoja juhlareseptejä. Ja vielä parempaa, jos ne sopivat pienen ihmisen ruokavalioon.

Tunnisteet: ,