DIY / HELPPO KETTUHUIVI

Syksyssä taitaa olla jonkinlaista taikaa, kun tämmöiset poropeukalotkin innostuvat neulomaan/ virkkaamaan. Viime syksynä virkkuukoukku viuhusi sellaista tahtia äitini kanssa samalla vastasyntynyttä sitterissä kiikuttaen. Täältä näet silloisen tekeleemme! Nyt päätin neuloa tytölle söpön kettuhuivin. Ohje vaikutti super iisiltä, vaikken olekaan käsityöihmisiä. Haluja on tehdä, mutta taito on usein melko puutteellinen. Pari iltaa tuohon meni telkkaria samalla kuunnellen, joten suuritöinen tuo ei ole. Hieman muokkasin lopputulosta ohjeesta korvien paikkaa muuttamalla, mutta muuten noudatin ohjetta. Lopputulos olisi muuten saattanut olla melkoinen sekametelisoppa. Väriyhdistelmä syntyi jämälangoista, mutta seuraavaksi haluaisin tehdä oikein oranssin ketun mustilla yksityiskohdilla – on siis käytävä lankakaupoilla. Kettu kaipaa ehkä hieman enemmän kontrastia turkkiinsa.



En voi sanoa tuon olevan mikään kaunein yksilö, mutta sitä antaa omalle tekeleelle hieman virheitä anteeksi. Joulukin kolkuttelee oven takana, joten miksei tämä kelpaisi joululahjaksikin. Ei tosin välttämättä minun tekemänä, mutta siellä ruutujen toisella puolella on varmasti näppäriä isoäitejä, joiden pienet kaipaavat lämmikettä talven varalle.



kotoin_2833.jpg



kotoin_2824.jpg



kotoin_2808.jpg



kotoin_2812.jpg



Syksyä rakastan joka vuosi värien kirjon, viimeisten aurinkoisten päivien ja kirpakoiden syysaamujen takia. <3