LELUJEN SÄILYTYS LASTENHUONEESSA - PILVILLÄ VAI ILMAN?

Lelujen säilytys aiheuttaa päänvaivaa. Uskon, että lelujen tilanne, eli määrä tulee muuttumaan vieläkin pahemmaksi. Laitoin jo vauvamaisempia leluja pois, jotta tilaa saataisiin jotenkin siistimpään kuntoon. Eikä tuo tyttö enää niin paljoa niitä helistimiä ja muita sellaisia tarvitsekaan. Nyt lemppareita leikeissä on legot ja little people hahmot busseineen ja lentokoneineen. 

kotoin_2739.jpg

Torista kotiutin meille (tai no veljeni sen oikeastaan pääkaupunkiseudulta haki ja toimitti meille) puisen trofast-säilyttimen. Kiven alla tuntuivat olevan nämä puiset, mutta niitä valkoisia pinnoitettuja malleja oli yllin kyllin. Nyt mennään tällä puunsävyllä, mutta ensi kesänä saattaa kaluste vaihtaa väriä, kunhan olosuhteet maalaushommia varten paranevat. Laatikot sitten tilattiin Ikeasta uutena, jotka saapuivat meille muutama päivä sitten. Sitä ennen sormet syyhysivät monta viikkoa, kun runko nökötti yksinään lapsen huoneessa ilman laatikoita. Lopulta melko mukavasti lelut tuohon mahtuivat, mutta nyt mietin onko nuo pilvet mustassa laatikossa ihan hölmöt ja sekavan oloiset? Toisaalta kivasti ne yhdistävät mustia ja valkoisia laatikoita keskenään. Tarkoituksena olisi laittaa pilviä jokaiseen mustaan laatikkoon tai sitten ei ollenkaan. Kumman kannalla olette siellä ruudun toisella puolella?

kotoin_2741.jpg

Lapsen kokkailuun tarvittavat leikkiruuat ja astiat mahtuvat onneksi vielä tuonne Brion uunin sisuksiin, mutta pehmolelut etsivät selkeää säilytintä. Haaveilen, että joskus saisin hankittua suuren liukuovikaapin lastenhuoneeseen, johon mahtuisi niin vaatteet kuin lelutkin. Huone selkeytyisi kerralla, mutta tämä ratkaisu toimii pienen lapsen kanssa varmasti paremmin. Näin hän saa suurimman osan leluista jo itse esille ilman äidin apua.

kotoin_2737.jpg

Laajempia kuvia huoneesta luvassa kunhan saan kaiken järjesteltyä paikoilleen. Huoneessa on nyt vaatteille Malm-lipasto ja leluille trofast, brion leikkiuuni ja lego-laatikot. Kokonaisuus on yllättävän hallittu, mutta ei kuitenkaan täydellisen harmoninen. Toisaalta lastenhuoneissa saakin se eläminen ja leikki näkyä?

Tunnisteet: , ,