Kaksplus.fi

28.1.2017

2 EURON PESUAINEPULLO

Arkisetkin asiat saavat olla kauniita, kuten saippupullot. Kävelin eilen Tigeriin, josta nappasin mukaani ihastuttavan 2 euron käsienpesuaineen. Se saa ilostuttaa ihmisiä joko vessan tai keittiön puolella; en ole vielä päättänyt kumpaan tilaan purkki päätyy. Pullo on kivan siro, eikä pesuaineen tuoksukaan ole todellakaan karmeimmasta päästä. Voisi olla viehkeämpikin tuoksu, mutta tuo kelpaa myös oikein hyvin. Jatkossa aion varmasti täytellä pulloa täyttöpakkauksista, joten pullon elämä tulee jatkumaan, vaikka alkuperäinen saippua tuleekin loppumaan.

kotoin_4239.jpg

kotoin_4243.jpg

kotoin_4234.jpg

09. helmikuuta blogini muuttaa, joten laitathan uuden osoitteen jo nyt talteen, eli www.kotoin.blogspot.fi

27.1.2017

MUUTTOA KOHTI!

Nyt on aika paljastaa muutaman kuukauden ajan mielessä pyörinyt asia. Olen pitkään miettinyt onko blogini enää niin sisustuspainotteinen ja tahtoisinko kirjoittaa ja kuvata enemmän lapsiperheen arkeen liittyviä juttuja? CASA Blogit ei rajaa tietenkään aiheitamme mitenkään, mutta oman pään sisällä en ole enää kuulunut tänne. Nyt onkin aika kiittää ja kumartaa niin syvään kuin pystyn. Olen saanut kasvaa täällä mukavien blogikollegoiden seurassa ja opissa, mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa. Tämä aikakausi on tullut päätökseen, joten blogi jatkaa edelleen sisustuksen parissa – joukkoon liittyy lapsiperheestä kertovia postauksia visuaalisuutta silmällä pitäen. Muutto tapahtuu 9.2, mutta voit jo laittaa blogini uuden osoitteen talteen eli



www.kotoin.blogspot.fi



kotoin_3890.jpg



Avaimet jo odottavat pääsyä uuteen kotiin. <3 Haikeaa, mutta samaan aikaan niin jännittävää.



 



KIITOS <3

24.1.2017

LASKUT JA AVAIMET JÄRJESTYKSEEN

Meillä maksamattomat laskut on pidetty jääkaapin ovessa. Luit oikein, eikä tämä ratkaisu ole keittiöremontin myötä miellyttänyt minua yhtään. Onneksi laskutulva ei ole joka päiväistä, mutta valitettavan usein näin kuitenkin on. Viikonlopun treffien aikana ehdimme piipahtamaan nopeasti K-raudan puolella, jossa olikin sisustuspuolella mukavat alennukset. Silmäilin ja huomasin kivan seinälokerikon olevan alennuksessa; olin aiemminkin tuota hypistellyt, mutta mies ei lämmennyt idealleni laskujen säilyttämisestä pienen korin sisällä. Tällä kertaa idea olikin hyväksyttävä ja niin nappasin tämän lokerikon mukaani. Nyt tärkeät tapahtumat ovat ylhäällä liitutaulupinnalla ja avaimet riippuvat koukuissa helposti käden ulottuvissa. Mielestäni maksamattomia laskuja ei voi säilyttää laatikoiden uumenissa tai ne unohtuvat sinne; sopivasti näkyvillä ja paremmin mielessä. 

kotoin_4155.jpg

kotoin_4157.jpg

kotoin_4165.jpg

kotoin_4156.jpg

Lokerikko oli -40% (ovh: n 25€)

Miten te säilytätte laskunne? Konmarin myötä olen alkanut etsimään vihdoin säilytysratkaisuja, mitkä miellyttävät silmää sekä ovat käytännöllisiä. Nyt tämä pirskahtelematon laskutulva on kadotettu kuin tuhka tuuleen.

22.1.2017

KOLMISTAAN JA JOSKUS KAKSISTAAN

Minimimmin syntymän jälkeen vietimme perheen kesken ihania helteisiä kesäpäiviä. Viiden viikon ajan vauvakupla oli vaaleanpunainen ja puhkeamaton. Sen jälkeen alkoikin miehen reissuhommat; välillä ulkomailla ja suurinosa ajasta toisella paikkakunnalla maanantaista torstaihin. Nyt ensimmäistä kertaa maanantaiaamuna voin ajatella, etten ole iltaa lapsen kanssa kaksistaan, vaan iltapäivällä meitä on täällä touhuamassa kaksi aikuista ja yksi mini. Tuntuu ihanalta ja helpolta arjelta, johon voisin tottua. Aikuinen juttuseura ja tietenkin se tuki on tässä vauva- sekä taaperoarjessa erittäin tärkeää.



saarenpaa_011.jpg



Tätä herkkua ei kestä välttämättä kauaa, mutta toisaalta niin ne keikat ovat ennenkin venyneet. Nyt aion kuitenkin nauttia yhteisestä ajasta, mutta myös hankkia sitä niin pitkään kaipaamani omaa aikaa. Tunti tai kaksi kuussa ei vaan riitä minulle ja nyt aion ahnehtia aikaa itselleni. Olen viimeisen 1,5 vuoden aikana ollut erittäin huono tekemään niitä omia juttuja tämän vähäisen perheen yhteisen ajan takia, mutta nyt ainakin pienen hetken voin ilman huonoa omaatuntoa lähteä ulos nauttimaan yksinäisyydestä.



riikka_09.jpg



Lauantaina tapahtui jo jotain aivan uutta ja ihmeellistä, kun astelimme miehen kanssa kaksistaan kauppakeskuksen sydämeen; herkuttelimme ja herkuttelimme vielä lisää leffateatterissa. Ihan oikeasti olemme malttaneet 1,5 vuoden aikana viettää aikaa kaksistaan vain lapsen unien aikaan. En sano tätä siksi, että kaipaisin kaulaamme mitalia, vaan huomaan kuinka ihanaa onkin irrottautua ja löytää taas aikaa kaksistaan. Nyt saimme nauttia ruuan rauhassa ja jutella keskenään ilman keskeytyksiä. Silti pala nousi kurkkuun pelkästä ajatuksesta, että joku muu olisi lapsemme kanssa kuin minä, mutta niin sen kai kuuluukin mennä. Nyt kun hän oikeasti pärjää jo ilman meitä ja minua, niin voin hyvillä mielin ottaa aikaa itselle sekä vihdoin myös meille. Nyt kun se ensimmäinen kerta on tehty, on uudestaan varmasti huomattavasti helpompi lähteä. Tuntui kyllä hassulta kävellä kaksistaan ilman rattaita. Kävi vähän samalla tavalla kuin ulkomaanmatkalta palatessa – suunnittelu uutta kohdetta varten alkoi jo ennen kotiinpaluuta.



 



On se pieni vaan rakas, mutta niin on tuo suurempikin rakas – kaikki tarvitsevat aikaa yhdessä sekä erikseen. <3



 



Kuvat: Helia Photography

17.1.2017

EDULLINEN SEINÄHYLLYKKÖ

kotoin_4106.jpg



Pitkään olen haaveillut olohuoneen puolelle kirjahyllyä, mutta ulkonäkö ja sopiva hinta eivät ole vain kohdanneet. Löysin kuitenkin kivan seinähyllyn, josta saa koottua halutun kokoisen hyllykön lisäämällä moduulisarjaa osia, aivan kuten String-hyllyissäkin. Ulkonäkö on varmasti saanut hieman vaikutteita tuosta klassikkosisarestaan, mutta hinta on onneksi paljon huokeampi.



kotoin_4110.jpg



kotoin_4114.jpg



Tykkään kovasti tämän tyylisistä hyllyistä: ilmavia, ajattomia ja jatkettavia. Tämän hyllyn voit kotiuttaa itsellesi mm. täältä! Hyllyn esittely on jäänyt roikkumaan ja roikkumaan. Syynä tähän on varmaankin jatkuva tavaroiden seilaaminen, kun hyllyn asetelmat eivät tunnu koskaan asettuvan paikoilleen. Tänään hylly tuntui sopivan raikkaalta ja julkaisukelpoiselta. 



kotoin_4112.jpg



Taaperon kanssa asetelmia on melko vaikea toteuttaa matalien tasojen päälle, joten nyt sain hyllykköön kivoimmat esineet esille; oikeastaan ne ovat tällä hetkellä paraatipaikalla. Tässä hyllyssä on myös String Pocket:n verrattuna syvemmät hyllyt, joten tässä on isompiakin kirjoja mahdollista säilyttää. Hyllykkö on kokonaan metallia ja hyllyvälien vaihtelu oli erittäin helppoa. En keksi mitään negatiivista tästä hyllystä – kaikin puolin oikein mainio ja papukaijamerkin arvoinen.



kotoin_4124.jpg



Ostin kaksi hyllyä, josta jäi siis yksi kannake ja hylly ylimääräiseksi, joten ostamalla yhden hyllykön lisää saisi toiseen tilaan yhtä suuren säilytystilan. Nyt mietinkin, onko seinähyllyjä tässä taloudessa tarpeeksi vai mahtuisiko vielä yksi keittiön seinälle? Onko teillä vastaavanlaisia hyllyköitä kotonanne? Kertokaa niistä ihmeessä kommenttikentässä; olisi kiva törmätä muihin edullisiin String-hyllyä uhkaaviin yksilöihin.



kotoin_4127.jpg

14.1.2017

KETTUMAISTA MENOA

kotoin_4052.jpg

Yhtäkkiä huomaan meidän lapsen vaatekaapin tai huoneen täyttyvän tietyn tyylisillä jutuilla ilman suunnittelua. Vasta tällä viikolla mainitsin huoneen täyttyvän sienistä. Nyt huomaan kettujen villinneet meidät täysin. En laita hanttiin, koska eihän kettumaisuutta voi vastustaa. Miehen äiti oli tilannut mimmille tossut täältä. Koon puolesta saa olla tarkkana, koska 1v 5kk tytölle 1-2 vuotiaiden koko oli juuri nyt sopiva ja jouduin hieman venyttämään leveyden puolesta. Aikuisten tossuissa ei tainnut tätä ongelmaa olla. Mietimmekin, että olisiko seuraava koko tuonut sopivassa suhteessa leveyttä lisää mimmin tossuihin, mutta nyt ne käyvät jalkaan pienen venyttelyn jälkeen. Oikein mainiot sipsutettaviksi meidän perhepuistossa olevalle kaakelilattialle.

kotoin_4049.jpg

Oikein valloittavat kettuset nämä on. Mietinkin tässä, että raaskiiko näitä koskaan laittaa eteenpäin vai säästetäänkö hamaan tulevaisuuteen. <3 Pienikin taitaa näistä tykätä, kun askeleet muuttuvat vallan lennokkaiksi, kun ketut vauhdittavat jalkoja. Eikä niitä tarvitse piiloon laittaa, vaikkei sillä hetkellä jalassa olisikaan, kun vieraat tupsahtavat paikalle. 

kotoin_4046.jpg

Kettuja vilahtelee meillä pehmoleluissa, talvihaalarissa sekä koriste-esineissä. Kettuja siellä ja täällä, eikä loppua varmasti näy. <3

10.1.2017

JOULULAHJAT JULKI

Sain vihdoin aikaiseksi tallentaa hieman meidän joululahjoja, siis minun ja minimimmin. Tänä vuonna joulu oli jotenkin erityinen; johtui ehkä rauhallisesta jouluaamusta perheen kesken. Lapsi ymmärsi jo hieman lahjojen päälle, nautiskeli jouluherkkuja antaumuksella ja olisi tahtonut leikkiä koko yönkin uusilla leluillaan. 

kotoin_4061.jpg

Pieni sai Mikki Hiiri- ja eläinpuisto-legopaketit, joita säilytämme uusissa legolaatikoissa. Nyt meillä on aikamoinen kasa legoja ja monen monta säilytintä niille sekä muille leluille. Miten tämä lelujensäilytys tuntuu olevan heti alkuunsa harmaita hiuksia aiheuttavaa sorttia, kun tuntuu ettei mikään laatikkomäärä ratkaise ongelmaa lopullisesti! 

kotoin_4033.jpg

Yhdestä paketista putkahti myös hauskat kynät pienille. Meillä piirretään nykyään sekaisin näillä sekä perinteisillä malleilla. Mimmi rakastaa piirtämistä kovasti – taitaa olla tarttuvaista sorttia. Nämä sopisivat varmasti paljon pienemmällekin piirtäjälle, jonka ote ei ole vielä tarkimmasta päästä.

kotoin_4055.jpg

Isosta pahvilaatikosta paljastui kärpässieni, mikäs muukaan. Tämä sienimania lapsen huoneessa taitaa olla jo huolestuttavaa tai ehkä vain söpöä? Huoneen teemaksi alkaa muodostumaan sienimetsä. Oih, kuinka ihana olisikaan taitavasti maalattu taideteos satumetsästä koko päätyseinän alalle!

kotoin_4045.jpg

Me rakastetaan kirjoja ja luetaankin niitä päivittäin. Niitä on hyllyssä jo melkoiset pinot, mutta se ei meitä haittaa. Lisää tuli joulunakin useampi kappale, mutta päällimmäisenä taaperon mielessä on tällä hetkellä tuutulaulukirja. Hän tykkää kuunnella kirjan sointuja ja samalla äiti lunttaa laulunsanoja sivuilta. Muissa kirjoissa seikkailivat paloautot äänineen, pöllöt vastakohtineen ja eläimet tunnusteltavien turkkien kera – kaikki valoittavia.

kotoin_4065.jpg

kotoin_4074.jpg

Vaatteita tuli reilusti tulevaisuutta varten, mikä on ihanaa. Tykkään, että meillä on valmiiksi laatikonpohjalla seuraavaa vaatekokoa. Ei tarvitse eräänä aamuna herätä ja huomata kaikkien vaatteiden olevan pieniä. Ei näin ehkä yhtäkkiä käy, mutta varotoimet on hyvä suorittaa – tällä kertaa joulu hoiti sen.

kotoin_4078.jpg

Lapsen lahjoista osan joudutte kuvittelemaan, mutta nämä omat lahjani ovat määrällisesti niin malttiliset, ettei niiden mahduttaminen postaukseen ollut haasteellista. Viime viikolla kirjoittelin Konmarista, missä vilahteli tämä valkoinen uutuus kirja. Kirja on luettu ja pidin siitä paljon. Ensimmäiseen teokseen verraten perehdyttävämpi ja jokainen aihealue käytiin tarkkaan läpi vinkkejä sadellen. Sain myös Harry Potterin uusimman, minkä sain luettua aivan liian nopeasti. Molemmat kirjat olivat viihdyttäviä; joulu ei tunnu miltään ilman uutta kirjaa. Nyt etsinkin uusia koukuttavia kirjasarjoja, joista riittäisi iloa pitkään. Vinkit kehiin!

kotoin_4019.jpg

Kesällä ostin Anttilan loppuunmyynnistä Arabian Piilopaikka-sarjan kannun ja tarjoiluastian. Aiemmin olin saanut joululahjaksi saman sarjan kulhoja. Syksyllä huomasin kyseisen sarjan loppuvan vuonna 2016. Paniikki iski ja kirjoitin joulupukille hätäkirjeen; lopulta paketista paljastui 6kpl ihania ruokalautasia. Nyt voin huokaista helpotuksesta ja keräykseni on saatu loppuun. Nämä sopivat ihanasti Marimekon mustavalkoisten astioiden kaveriksi. 

kotoin_4006.jpg

Fleimio-postauksessa vilahti uusi lompakkoni, mistä tulikin heti kyselyä. Tämä maailman kaunein lompakko on suomalaisen merkin Kuula & Jylhä:n luomus. Sisään mahtuu vain kortit, mutta minulle tämä sopi hyvin; harvoin käteistä on edes mukana. Tästä en luovu koskaan <3

kotoin_3890.jpg

On ihanaa, kun aikuisena osaa nauttia siitä muille antamisesta. Viime vuonna aloitin joululahjojen hankkimisen jo kesäkuussa. Tällä taktiikalla saa rauhassa, ilman paniikkia hankittua lahjat muille. Joskus kesän alennusmyynnistä saa jotain ihanaa toiselle, mitä ei välttämättä muuten raaskisi ostaa. Kannattaa nyt siis ensi kesänä jo höristellä korvia ja olla silmä kovana, kun katselet alennusmyyntejä. 

Onko teillä must have joululahjoja, joita ilman joulu ei tunnu joululta: kirjat, suklaa tai ihana yöpuku?

6.1.2017

FLEIMIO - SUOMESSA VALMISTETTUJA AJATTOMIA TUOTTEITA

*Kaupallinen yhteistyö



Puhun aina suomalaisten ja varsinkin Suomessa valmistettujen tuotteiden puolesta. Nyt minulla on ilo ja kunnia esitellä vuonna 2010 perustettu Fleimio, jonka tuotteet ovat ajattomia ja sopivat täydellisesti skandinaaviseen kotiin. Heidän valikoimistaan löytyy erilaisia arkea helpottavia tuotteita: seinähylly, eri kokosia trolleyta, shoe helper, teline kitaralle sekä kärry polttopuille. 



fleimio.jpg



Kuvat: Fleimio (seinähylly, bag trolley ja shoe helper)



Pääsin testaamaan heidän tuotettaan, Mini Trolley - regular, meidän kodin tiloissa. Mini Trolley on kokonsa puolesta passeli niin moneen käyttötarkoitukseen; vain taivas ja mielikuvitus on rajana. Pidän myös siitä, että kalusteiden paikkaa sekä käyttötarkoitusta on helppo muuttaa mielen mukaan.



Ensimmäisenä halusin kokeilla tuotetta meidän makuuhuoneeseen yöpöydäksi. Tähän tehtävään Mini Trolley kävi kokonsa puolesta paremmin kuin hyvin. Sijoitin alahyllylle sisustuskirjani, koska pidän mielelläni inspiraationlähteet käden ulottuvilla. Huonekasvi sujahti myös mukavasti tason päälle. Valaisinta en tuohon kohtaan tarvinnut, mutta sekin olisi ollut arvoisellaan paikalla Mini Trolleyn päällä.



kotoin_3966.jpg



kotoin_3971.jpg



kotoin_3970.jpg



Fleimion tuotteet valmistetaan paikallisella puusepällä, joten tästä tuotteesta ei voi jäädä huonoa omaatuntoa; suomalainen alan ammattilainen saa näistä tuotteista palkkansa. Fleimion tulevaisuuden toiveissa on saada tuotantoa lisättyä sen verran, että voidaan palkata ja kouluttaa lisää puualan ammattilaisia. Uskon tämän olevan erittäin mahdollista, koska heidän tuotteensa toimivat nyt sekä tulevaisuudessa ajattoman ilmeensä takia: selkeää, skandinaavista ja luonnonläheistä.



Toisena kohteena oli meidän pieni eteinen, johon tuote sopi kokonsa ja toimintojensa puolesta passelisti. Tasolta voi lähtiessään napata lompakon ja avaimet mukaansa, jotka lepäävät teak-kulhossa. Alahyllylle laitoin tytön pienen repun, mutta hyvin siellä voisi olla pieni kori: lapasille, hatuille ja muille asusteille. Eteisessä taso toimii hyvin säilyttimenä niille viime hetken tavaroille, joita kaipaa uloslähtiessä.



kotoin_3988.jpg



kotoin_3907.jpg



kotoin_3890.jpg



"Suunnittelun lähtökohtana on ollut luoda laadukkaita, tyylikkäitä, lämminhenkisiä ja ajattomia tuotteita, joilla on käyttöä suomalaisissa kodeissa joka päivä."



Kolmantena päätin laittaa tämän tyylikkään kalusteen lastenhuoneeseen, koska mielestäni leikkimielisyyttä ei voi koskaan olla liikaa. Alahyllylle mahtuu kasa kirjoja tai miksei vaikka erilaisia lautapelejä. Päällä voisi olla yövalo, juomapullo tai muuta lapsen tarvitsemia esineitä. Mini Trolley voisi sopia hyvin siis lapsenkin yöpöydäksi. Meidän lastenhuoneessa sopivin paikka tällä hetkellä oli lukunurkkauksen vieressä, jossa lapsikin tykkää pötkötellä ja lueskella satuja.



kotoin_3918.jpg



kotoin_3911.jpg



kotoin_3940.jpg



Pidin tuotteesta kovasti jo pelkästään ulkonäköä ajatellen, mutta nähtyäni tuotteen livenä - rakastuin. Puu on materiaalina ihastuttavin niin silmälle kuin kädellekin. Uskon, että tuote tulee pysymään trendikkäänä aina ja sopivan monenlaiseen suomalaiseen kotiin. Nämä eri kokoiset Trolleyt tulevat pysymään sellaisina tuotteina, joista ei luovuta hetken mielijohteesta vaan säilytetään tuleville sukupolville. 



 



Fleimion tuotteisiin voitte tutustua tarkemmin heidän sivuillaan.



Käykää myös ihmeessä tykkäämässä heidän Instagram- ja Facebook-tileistään!



www.fleimio.fi



*Kaupallinen yhteistyö



 

4.1.2017

KONMARI - ONNETTOMAT MARITTAJAT

Konmari on maailmalle levinnyt termi, johon ei voi olla törmäämättä. Se on nyt monien huulilla. Moni kokee Konmari-metodin toimivaksi ja miellyttäväksi tavaksi saada karsittua tavaroita kotoaan. Positiivisuuden yllä leijuu aina tumma pilvi - negatiivisuus. Törmäsin kerran aiheeseen, jossa puhuttiin "marittajien" olevan onnettomia. Itse en ainakaan hae Konmarista ratkaisua elämänhallintaan vaan siistiä kotia, jota ei tarvitse koko ajan siivota ja järjestellä. Konmarin pääajatus järjestämisessä on kaiken iloa tuottavan tavaran jättäminen ja näin ollen kaikki iloa tuottamaton laitetaan kiertoon. Lopputuloksena tulisi olla iloa tuottava koti, jota "onneton marittaja" on tavoitellut. 



kotoin_3843.jpg



Nyt haluisinkin avata omia tavotteitani ja motivaattoreita tähän projektiin. Itse olen kotiimme tyytyväinen, koska se on kaunis ja meidän oma, mutta jatkuva siivoaminen ja järjestäminen kyllästyttää. Tahtoisin löytää kodistamme vain ne tärkeimmät ja rakkaimmat tavarat, joille jokaiselle löytyisi omat paikkansa. Nyt tuntuu, että tietyt tavarat seilaavat jatkuvasta siivoamisesta huolimatta, joten järjestämiselle on meidän kodissa ainakin selkeä rako. Kerroin aiemmin olevani melko hyvä järjestämään, vaikka kirjan luettua huomasin olevani monessakin asiassa hakoteillä. 



Onnettoman elämän näkökulmaa ajatellen, monet ovat kertoneet löytäneensä parisuhteeseen uuden kipinän tavarapaljouden lähdettyä kotoa, kun ajatukset ja päämäärät selkenevät. Jotkut ovat myös laittaneet monet ihmissuhteet uusiksi, kun ovat huomanneet niiden olevan "iloa tuottamattomia". Ollaanko siis kaikki marittajat kuitenkin onnettomia huomaamattamme? Vai olisiko kaiken takana se, että kodin järjestämisen jälkeen ajatus on selkeä siitä, mitä tahtoo vapaa-ajallaan tehdä ja alkaa etsimään tavaroiden lisäksi iloa tuottavia ihmisiä ja harrastuksia ympärilleen? En ole päässyt marituksessa vielä näin pitkälle, mutta voin sanoa parhaille ystävilleni etten marita heitä – tuotatte minulle suuresti iloa.



kotoin_3856.jpg



Vaikka löydämmekin uusia ihania asioita elämäämme kodin järjestämisen myötä, niin en usko tähän "onnettomat marittajat" termiin sitten ollenkaan. Itselle sotkuinen koti ja epäjärjestys saattaa joskus aiheuttaa stressiä, hermostumista ja turhautumista. Olen sisimmältäni tarkka tavaroista ja niiden järjestyksestä, vaikka tosiaan välillä koti pienen lapsen kanssa näyttää kuin ydinpommin jäljiltä. Tahtoisin välttää näitä ydinräjähdyksiä, jotta saisin keskityttyä elämässä muihin tärkeisiin asioihin, kuten lenkkeilyyn, lapsen kanssa leikkimiseen tai vaikka blogin kirjoittamiseen, mutta monesti se kodinsotku saa mielen sekaisin.



kotoin_3863.jpg



Ehkä siis onneton on väärä termi, vaikka iloa tässä lähdetäänkin tavoittelemaan. Uskoisin monen toivovan elämän olevan järjestämisen jälkeen selkeä ja puhdas paperi, jonka pohjalta on hyvä tehdä niitä iloa tuottavia kodin ulkopuolisia asioita. Kodin helppo ylläpito ja siivous jättää paljon aikaa kaikelle muulle - leffafriikki nauttii koukuttavista elokuvista viihtyisässä kodissaan tai pitkältä lenkiltä tullut ulkoilija riisuu kenkänsä siistiin eteiseen, eikä kummankaan tarvitse aloittaa monen tunnin mittaista siivousurakkaa, kun koti on jo valmiiksi järjestyksessä.



Voisin todeta marittajien hakevan tilaa rakastamilleen asioille – esineistä aina harrastuksiin ja ihmissuhteisiin saakka, mutta elämän suruja ei pelkällä raivaamisella taltuteta. 

2.1.2017

NIMIKYLTIN ARVONNAN VOITTAJA

Pahoittelen, että arvonnan voittajan julkistaminen on hieman kestänyt. Uuden vuoden aattona melkoinen tauti iski meidän pieneen, eikä muukaan perhe siltä lopulta välttynyt. Nyt alkaa arki taas maistumaan, joten arvonnankin pystyin suorittamaan ja julkaisemaan voittajan nimen, eli tällä kertaa random.org toimi onnettarena ja voittaja oli nimimerkki: Peppi. Onneksi olkoon. Laitan sinulle sähköpostina ohjeet voiton lunastamiseen.



kotoin_3696.jpg



kotoin_3692.jpg



P.S Laitoin vielä viimeiset jouluiset kuvat esille, jotka otin äitien ja taaperoiden pikkujouluilta. Loppiaisena voi huokaista ja keventää taas kodin ilmettä, kun siivoaa viimeisetkin joulun rippeet pois.