MESSUILUA TAAPERON KANSSA

On hassua kirjoittaa vinkkejä siihen kuinka taaperon kanssa pärjää Lapsimessuilla, mutta sitten ajattelin näiden vinkkien olevan melko yleispäteviä kaikenlaisiin tapahtumiin taaperon kanssa.


1. Ota mukaan kaveri, joka voi jäädä ruuhkan yllättäessä jonottamaan puolestasi. Messuilu pienen kanssa on melkoista yhteispeliä koko seurueen kesken.

2. Käteinen helpottaa ja nopeuttaa jonottamista kaikilta. Monessa paikassa ei toiminutkaan maksupäätteet, joten käteinen oli valttia.


3. Jos rattaissa lapsi tylsistyy on kantoreppu erittäin hyödyllinen. Meillä lapsi kitisi ja natisi rattaissa, koska sieltä käsin messuosastojen katselu ei tuntunut niin mielekkäältä. Repussa messujen tunnelma nousi kattoon, jolloin naurua riitti ja kädetkin alkoivat heilumaan musiikin tahtiin.

4. Omat eväät ovat säästeliään ihmisen valtti kortti. Omasta mielestä eväät ovat siitäkin syystä tärkeät kun messuilla aika lentää siivillä aikuisen mielestä ja lapsen nälkä hiipii yhtäkkiä. Näin säästää omia hermoja ja rahapussia, kun ruokaa on saatavilla samantien.

5. Jos lähdet vaikka isovanhemman kanssa messuilemaan, pyydä häntä ottamaan mukaan jokin heillä oleva lelu. Näin saadaan uutuus arvoinen lelu ilman, että tarvitsee ostaa uutta. Olen monta kertaa todennut, ettei uudessa ympäristössä tilanteita pelasta kotoa tuodut lempilelut. Niiden viehätysvoimat katoavat kummallisesti.


Toivottavasti näistä vinkeistä oli hyötyä. Nämä toimivat meillä ja auttoivat jaksamaan messuilla 4 tunnin ajan, mistä ei voi antaa kuin ison papukaijamerkin taaperolle, koska hän oli valvonut tuossa vaiheessa jo todella pitkään normi arkeen verrattuna. Tosin sitten kun se väsymys iskee, niin sen jälkeen ei loputtomiin nämäkään keinot auta. Lasten kanssa mennään aina lasten ehdoilla; monesti jää asiat kesken, kun ei lapset jaksa aikuisten menossa loputtomiin. Meidän messuilut sujuivat kuitenkin mukavasti ja koko seurue nautti olostaan. Kivoja löytöjä tarttui matkaan ja nyt odotellaan innokkaana jo ensi vuoden messuja.

Tunnisteet: