KESÄLLÄ TAHTOISIN..

Kesä on varmasti nyt monen huulilla ja oikeastaan aivan kielen päällä. Saimme maistaa pienen palasen jo lämpöistä kesää, mutta saadaan vielä tovi odotella uutta paluuta; kunhan viikonlopun yli päästään, niin helpotusta pitäisi olla luvassa. Siksi ajattelinkin nyt listailla asioita, joita tahtoisin tehdä kesällä yhdessä taaperon, koko perheen tai ystävien kesken.

 














/ TAHTOISIN /

/ Vierailla Olgan Farmilla useamman kerran kesän aikana – ihana paikka /
/ Istua iltaa ystävien kesken ilman kiirettä /
/ Käydä pienen muumifanin kanssa Muumimaailmassa /
/ Istua terassilla miehen / ystävien kanssa auringon paahtaessa kasvoja /
/ Herkutella taaperoiden kanssa picnic-retkellä keskellä ihanaa puistoa /
/ Laittaa kesäkukkia terassia koristamaan /
/ Uida järvessä edes kerran kesällä /
/ Nauraa niin, että vatsalihaksiin sattuu /
/ Puistoilla koko kesän edestä, jotta talvi maistuisi paremmalta /
/ Nähdä ystäviä ja nauttia heidän seurastaan (tässä olen ollut erittäin huono viimeisen 2 vuoden aikana) /
/ Syödä irtojäätelöä ja tuoreita suomalaisia mansikoita /
/ Nauttia jostakin rentouttavasta hoidosta tai kampaajalla käynnistä (itsensä hemmottelu on jäänyt kyllä erittäin vähälle viime vuosina) /
/ Laittaa aurinkolasit silmille ja kaivaa varpaat syvälle viileään hiekkaan /
/ NAUTTIA VAIN KESÄSTÄ JA OLLA ONNELLINEN /



Tunnisteet: , ,