MATKAKUUME HELPOTTAA MATKUSTAMALLA

Nyt kun olen viettänyt melkein kaksi vuotta kotona ja ihan oikeasti pelkästään kotona yöpymällä, lukuunottamatta pari kuukautta sitten tekemäämme Skidit risteilyä, on ihanaa päästä vaihtamaan maisemaan – edes hetkeksi. Olemme pidemmän aikaa kuumotelleet matkustamisella jonnekin lämpimään, mutta vasta viikonloppuna se alkoi tuntua oikealta päätökseltä. Uskomme, että lapsemme on jo niin iso, että osaa olla lentokoneessa sen muutaman tunnin ajan, eikä raivoa koko lentoa kanssa matkustajia ihastuttaen. Uskomme, että hänen kanssaan on jo melko helppo liikkua.


Varasimme eilen matkan Alanyan lämpöön, koska sinne löytyi vielä paikkoja kivoista hotelleista täysihoidolla sekä hinta viikon matkalle oli kohtuullinen. Eilen kävimme heti aamusta myös ottamassa tytöstä passikuvat ja tänään saimme hakemuksen etenemään poliisilaitoksella. Nopeasti tämä kävi – niin kuin meidän matkasuunnitelmat aina – mutta en montaa viikkoa kauempaa jaksaisikaan odottaa. Tässä on niin hemmottelua vailla, ettette uskokaan. Ai miksikö? Lupaan palata tähän aiheeseen tarkemmin vielä myöhemmin tällä viikolla.



Nyt saa heitellä sellaisia must vinkkejä kommentteihin, mitä tulee ottaa huomioon kun matkustaa taaperon kanssa tai millä tekee matkasta aikuisillekin rentouttavan! Minua kiinnostaa myös, miten kannattaa rattaat pakata, jotta ne saapuisivat koti Suomeen asti ehjinä? Ensimmäistä kertaa matkustamme siis kolmestaan, joten tästä valmista melko erilainen reissu aikaisempiin verrattuna.

En malta odottaa <3

Tunnisteet: ,