BABY SHOWER / VAUVAKUTSUT










Viime sunnuntaiksi puunasin kodin edustuskuntoon, koska meille oli tulossa muutama ystävä ja sukulainen kylään tai oikeastaan viettämään baby showereita. Tämä jenkkilästä kotiutunut tapa on minusta oikeastaan aika mukava tapa muistaa raskaushuuruista äitiä sekä hänen tulevaa vauvaansa. Eikä pääasia näissä ole lahjat, kuten tosi-tv-sarjat antavat olettaa, kun äidit availevat valtavia lahjakasoja; enemmän itseä ilostuttaa ajatus siitä, että minua on ajateltu, kun tarjottavia on mietitty sekä tietenkin minulle läheiset ihmiset ovat löytäneet kiireisistä aikatauluistaan tilaa ja saapuneet paikalle.

Miehen sisko kyseli haluani vauvajuhlia kohtaan ja vastasin, että tottakai saa järjestää. Kasasin ystävät ja sukulaiset samaan whatsapp-ryhmään, jotta heidän olisi helppo pitää keskenään yhteyttä ja suunnitella näitä juhlia. Onneksi muutamat pääsivät paikalle, vaikka aikataulu taisi olla tiukka ja olin tainnut pelotella liikaa, että kohta tämä vauva täältä jo putkahtaa – hah. Mutta on ne viimeiset viikot kyllä ihana rauhoittaa omiin juttuihin, kun jo näilläkin viikoilla juhlakaluna oleminen sai oloni lopulta väsyneeksi, vaikka tosiaan en muuta tehnyt kuin järjestänyt kodin vieraita varten kuntoon. Mutta väsymys on pientä, jos päivän lopputulos on onnellisuus.

Kello 14 alkoi yksitellen vieraita tipahdella paikan päälle leipomukset ja lahjat käsissä. Onneksi olin ollut syömättä lounasta, koska tarjottavat olivat ihania, mitkä oli tosiaan mietitty minun makumieltymysten mukaan. Harvoin saa juhlat, joissa on sinua ajateltu ilman, että joutuisit niitä miettimään ja valmistamaan – todellista luksusta siis. Aloitimme juhlat syömisellä ja taisimme myös lopulta lopettaa siihen. Ähkyllä ei ollut rajaa tuona iltana, mutta tässä vaiheessa niitä kaloreita ei enää lasketa; varsinkin kun mukavaa seuraa on pöydän ympärillä vain sinua ja vauvaa varten.

Avasimme ruokailun jälkeen lahjat; äidin toiveet oli kuunneltu ja kaikki olivat tarpeellisia sekä ihania. Toivoin vauvalle paksun villahaalarin kaukalopussin sisällä käytettäväksi, Sophie la giraffe:n Fanfan-purulelun, (Esikoisella on kirahvi, joten nyt molemmille säästetään omat klassikko purulelut ihasteltaviksi.) vauvalle vaatteita, sukat sekä yöpuku. Tällä kertaa myös äitiä lahjottiin, mikä tuntui myös erittäin mukavalta. Sain erilaisia rasvoja ja suihkugeelin, herkkuja, sisustuslehden sekä lämpötyynyn särkyjä helpottamaan.

Myös pieni visailu saatiin vieraille, kun käsiin iskettiin hauskat kaavakkeet, joissa arvailtiin mm. syntymäajankohtaa, sukupuolta, vauvan nimeä sekä pituutta ja painoa. Katsotaan sitten muutaman viikon kuluttua kuka sai eniten pisteitä! Olen jälleen kiitollinen, että minulle jaksettiin nämä juhlat järjestää. Nyt on sairaalakassiin heitetty paljon sisältöä näistä juhlista, joten sekin puoli alkaa olla kunnossa. Pitäisikö sanoa, että nyt vain odotellaan! <3

P.s Tänään vauva on täysiaikainen, eli raskausviikko 38 pärähti käyntiin (37+0) !


Tunnisteet: , ,