Tänään syntymästäni on kulunut jo viikko. Pääsin maanantaina kotiin isini ja äitini kanssa, jonka jälkeen tapasin vihdoin ja viimein myös isosiskoni. Hän taitaa rakastaa minua paljon, kun halailee ja pussailee minua jatkuvasti. Olen kasvanut jo paljon sairaalasta päästyäni, mutta silti jaksan ihmetyttää vanhempiani sillä kuinka pieni nyytti olen.
Aluksi seurustelin pitkälle yöhön vanhempieni kanssa meidän ollessa perhehuoneessa Kymenlaakson keskussairaalassa. Olen nyt alkanut ymmärtämään, että vuorokauteen kuuluu yö ja päivä, eikä yöllä äitini halua seurustella kanssani. Tai joskus saan hänet höpisemään kanssani, kun oikein nätisti katson häntä silmiin, mutta usein äiti yrittää saada minut nukkumaan antamalla maitoa, keinuttamalla sylissään sekä laulamalla.
Olen kuullut olevani vaativampi kuin isosiskoni hänen ollessaan vauva. En tykkää vaipanvaihdosta yhtään, joten jos äiti tai isi ei ole tarpeeksi nopea tässä toimituksessa, niin näytän sen heille avaamalla täydet tehot. Siskoani tämä hieman pelottaa, mutta äiti sanoo hänelle usein, ettei minulla ole hätää vaan yritän näin kertoa mielipiteeni asioihin.
Tykkään nukkua äitini kainalossa, jossa saan parhaimmat yöunet enkä heräile jatkuvasti. Tästä pidämme molemmat, äiti sekä minä. Nautin läheisyydestä, enkä pidä siitä, että minut laitetaan sitteriin. Tahdon olla perheeni ympäröimänä, eikä heitä tunnu se haittaavan. Äitini usein tuijottelee minua ja hokee, ettei toivoisi ajan kulkevan niin vauhdikkaasti. Olemme kohta viettäneet isin isyyslomasta jo viikon, mutta onneksi on vielä viisi viikkoa jäljellä. Saan tutustua perheeseeni tavallista pidempään – kiitos isin pitämättömien kesälomien.
Tunnisteet: Vauva
